Alku

Tahdon päästä jo sun viereen seisomaan, miettii minne me vanhana muutetaan. – Erin & Maija Vilkkumaa

Kauan siitä yhdessä puhuttiin ja niin vain tulevan mieheni kosinta onnistui yllättämään minut yhteisellä Rivieran matkallamme. Meille kihlautuminen tarkoitti samalla hääsuunnittelun käynnistymistä, mikä selittää myös tämän blogin perustamisen.

Hääblogin perustaminen ei ollut minulle itsestään selvää, mutta se tuntuu ajatuksena hyvältä useastakin syystä. Blogien suurkuluttajana jaksan seurata itseäni kiinnostavista aiheista kertovia sivustoja tuntikaupalla ja näin on käynyt myös hääblogien kohdalla. Meidän häihin on myös vielä sen verran aikaa, että haluan sulhon hermoja säästääkseni itselleni kanavan, johon voin purkaa innostustani, ideoitani ja suunnitelmiani rauhassa – ja vaihtaa samalla ajatuksia muiden morsianten tai häähullujen kanssa. Lisäksi hääblogin teksteistä jää itselle kaunis muisto häitä edeltävältä ajalta.

Tarkoitukseni on toki esitellä meidätkin tulevissa postauksissa, mutta vedetään tässä välissä se tärkein yhteen: Meidän häitä tanssitaan näillä näkymin Helsingissä kesällä 2020. Haluamme elegantit kaupunkilaishäät, mutta juuri sen enempää emme osaa vielä varmuudella sanoa. Minulla on luonteeni mukaisesti toki mielipide ja näkemys lähes kaikkeen, mutta todellisuudessa olemme aivan suunnittelun alussa. Ja mikäs sen ihanampaa, kuin viettää seuraavat pari vuotta kunnon häähumussa. ♥

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s