Meillä on aika ja paikka

Nyt meidän varaus on maksettu ja vahvistettu, joten uskallan kirjoittaa lisää tulevista häistä. Meillä on nimittäin juhlapaikka. Ja sen myötä myös hääpäivä. Ihanaa!

Kirjoittelinkin aiemmin sekä meidän toiveista juhlapaikan suhteen että upeista vaihtoehdoista Helsingin keskustassa. Useampi paikka olisi varmasti käytännössä täyttänyt meidän kriteerit, mutta yksi oli kuitenkin meille ylitse muiden.

Meidän häitä tanssitaan legendaarisen ja historiallisen Hotel Kämpin Peilisalissa heinäkuussa 2020. Paikka vastasi täysin unelmiamme ja tuntui alusta asti oikealta meidän häille.

Olimme aluksi ajatelleet elokuuta, mutta sinne ei ollut toivomiamme päiviä enää vapaana. Onneksi olimme itse varsin rentoja päivämäärän suhteen. Kyllä kannatti kuitenkin olla lähes kaksi vuotta aiemmin paikkaa varaamassa – Jos heinäkuukin olisi ollut täyteen varattu, olisimme joutuneet tekemään kompromisseja ajankohdan tai paikan suhteen.

Kirjoittelen myöhemmin lisää meidän ensivaikutelmista ja vierailusta Peilisalissa kuvien kera. Halusin vain tänään päästä kertomaan, että yksi merkittävin askel hääsuunnittelussa on nyt saavutettu.

Mainokset

6 vastausta artikkeliin “Meillä on aika ja paikka

  1. Iik, jännittävää! Onneksi olkoon paikan ja päivän selviämisestä! Meilläkin tuo virstanpylväs on saavutettu vasta hiljattain, joten voin samaistua intoon 🙂 hääsuunnittelu konkretisoituu näiden seikkojen myötä hurjasti! Ja onhan tuo Kämp vallan upea paikka 🙂

    Tykkää

    1. Niin on! Kiitos kovasti. Aivan ihanaa jatkaa tästä alkanutta suunnittelua, kun voi kuvitella kaiken (puvut, värit, ohjelma yms) johonkin todelliseen ympäristöön ja aikaan.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s