Tuskailua värimaailmasta

Ihanaa päästä taas blogin pariin. Ennen kuin palaan Love me do:n ihanaan blogimiittiin, ajattelin vielä kirjoittaa hääsuunnitteluihin liittyvästä aiheesta, josta juttelin myös tapahtumassa parin kanssabloggaajan kanssa – häiden värimaailmasta nimittäin.

Ajatus värimaailmasta nousi ajankohtaiseksi kun kaasot ja bestmanit olivat meillä ensi kertaa koolla kihlajaisviikonloppuna. Kihlajaisten aikana ja jatkoilla puheenaiheet kääntyivät luonnollisesti jatkuvasti tuleviin häihin. Päädyin loppuillasta juttelemaan ensi kertaa yhdessä molempien kaasojeni kanssa ajatuksistamme heidän juhlamekkojensa ja niiden värin suhteen. Mekoista kirjoittelen lisää myöhemmin, mutta tämä aihe liittyy suoraan koko häiden värimaailmaan ja teemaväreihin.

Kuten niin moni muukin, olin jo ennen kosintaa leikitellyt ”jos menisimme naimisiin, niin meidän häissä…” -ajatuksilla myös värimaailman suhteen. Jotenkin ajatukseni kääntyivät aina romanttiseen vaaleanpunaisen, valkoisen, vaaleanharmaan ja -vihreän muodostamaan kokonaisuuteen. Sama kombo miellyttää edelleen silmääni todella paljon, ja värimaailman mukaisista hääjuhlistakin on ihana katsella kuvia. Sävyt sopisivat niin kauniisti kesähäihin. Vaaleanpunainen ja vihreä olisivat myös upeita ja sopivia värejä kaasojen mekkoihin sekä kaikkeen aina kukka-asetelmista painotuotteisiin.

Mutta… Alan kallistua siihen, että tuota kauan haaveilemaani väriyhdistelmää ei sittenkään tulla näkemään meidän häissä. Tähän asti olen ollut aika varmoilla linjoilla hääjärjestelyiden suhteen, mutta nyt edessä on ensimmäinen jahkailua ja päänvaivaa sisältävä päätös. Niin upea kuin meidän juhlatilamme onkin, Peilisalin ikkunoita nimittäin kehystävät useita metrejä korkeat ja leveät tummanpunaiset samettiverhot kultaisilla yksityiskohdilla. Verhot ovat todella upeat ja tuovat tilaan arvokkuuden tuntua, mutta riitelevät alkuperäisen visioni kanssa.

Pelkään siis, että harmaa näyttäisi tunkkaiselta upeassa kullatuilla yksityiskohdilla varustetussa salissa. Ja vaaleanpunainen taas on vaikea punaisten verhojen takia. Kaasoni tuntuivat pitävän vihreää hyvänä mekon värinä, mutta se vasta riitelisikin salin verhojen ja upeiden kierreportaiden punaisten mattojen kanssa. Ja minä ainakin haluaisin hyödyntää Kämpin upeaa kierreportaikkoa ryhmäpotretteihin meidän perheiden ja läheisten kanssa. Vastavärien käyttäminen tuossa asetelmassa hieman kammoksuttaa minua ja makuasioihin on vaikea vaikuttaa.

Tilan takia olen siis valmis harkitsemaan muitakin värivaihtoehtoja, mutta päätös tuntuu vaikealta kun oma pitkään mielessä ollut suosikkikombinaatio ei enää tunnu parhaalta vaihtoehdolta. Miehelle sopii käytännössä kaikki, ja ainakin hän on avoin ehdotuksille.

Onneksi nämä väriongelmat ovat vain pieni huoli ja uskon, että löydämme vielä mitä ihanimmat teemavärit meidän häihin. Joitain ajatuksia uudesta kombinaatiosta minulla onkin, ja haluaisin päästä lyömään värimaailman pian lukkoon. Onneksi tässä on hyvin aikaa pohtia näinkin pientä päätöstä. Uskon kuitenkin, että värimaailma auttaa meitä monen tulevan yksityiskohdan suunnittelussa, vaikka tietenkään sävyt yksin eivät ole kaikki kaikessa.

Oliko teillä vaikeuksia tehdä valintoja häiden värien suhteen?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s