Merellisiä juhlapaikkoja Helsingissä

*** Postaus on toteutettu yhteistyössä Venuu.fi -palvelun kanssa ***

Kaikki läheiseni tietävät kuinka paljon rakastan suunnittelua ja erilaisten vaihtoehtojen pohtimista (vaikka usein tiedän samalla tarkkaan mitä tahdon). Niinpä innostuin kovasti, kun tapahtumatilojen varauspalvelu Venuu otti minuun yhteyttä ja ehdotti yhteistyötä.

Hääjärjestelyiden alkuvaiheessa elokuussa tein tänne blogiin kevyttä koontia eleganteista juhlapaikoista, jotka vastasivat juuri meidän tarpeeseen ja toiveeseen omaa hääpäiväämme silmällä pitäen. Myös nuo kaikki alkusyksyn postaukseen nostamani kohteet löytyvät muuten Venuusta, joka olikin minulla tehokäytössä hääpaikan hakemisessa. Meillähän on siis hääpaikka on jo varattu ja vahvistettu, mutta sehän ei estä haaveilemasta!

Sain vapaat kädet yhteistyön sisältöön ja muotoon. Nyt halusin lähteä leikittelemään ajatuksella eri tyylisistä häistä ja niihin sopivista tiloista, sillä eleganttien juhlapaikkojenkin kokoaminen sekä ominaisuuksien vertailu oli minusta ennen kaikkea hauskaa. Koska morsiamia, mieltymyksiä, tarpeita ja kriteereitä on varmasti yhtä paljon kuin häitään suunnittelevia pareja, joten ajattelin koota aina välillä ”ihanimmat hääpaikat” -kattoteeman alle itseäni syystä tai toisesta ja eri näkökulmista miellyttäviä juhlapaikkoja. Tähän liittyen muuten otan ehdottomasti myös toiveita vastaan, mutta malttamattomat voivat tietenkin tutustua eri hääpaikkoihin suoraan Venuun kautta.

Olemme molemmat mieheni kanssa kotoisin eri puolilta Suomea, mutta varsin merellisistä maisemista. Nyt Helsingissä meren läheisyys on osoittautunut meille tärkeäksi, sillä nautimme kovasti yhteisistä kävelylenkeistä veden välittömässä läheisyydessä. Ymmärrän merihenkisten häiden viehätyksen paremmin kuin hyvin, joten halusin jatkaa aiemmin kirjoittamistani eleganteista juhlapaikoista Helsingin ihanimpien merellisten hääpaikkojen pariin. Yritin ottaa mukaan paikkoja, jotka sekä sijaitsevat meren välittömässä läheisyydessä että sopisivat meriteemaisiin häihin. Toki lisäksi halusin valita paikkoja, jotka aidosti iskevät omaan makuuni. Joten pitemmittä puheitta, siirrytään ihailemaan Helsingin upeita merihenkisiä juhlapaikkoja!

***

Ravintola NJK

Helsingin keskustan edustalla ja välittömässä läheisyydessä Kauppatorin ja Katajannokan välimaastossa Valkosaaressa sijaitsee Ravintola NJK, jonka olen jo vuosien ajan vaistomaisesti yhdistänyt aina ensimmäisenä omassa mielessäni merellisiin häihin. Yli satavuotias huvilarakennus onkin todella suosittu juhlapaikka kesällä. Ravintola vetää parhaimmillaan 200-300 vierasta. Tiloista suurin on upea Keskisali, mutta pienemmälle porukalle voi varata esimerkiksi Eteläverannan tai Tarantella-kabinetin. Tässä juhlapaikassa olisi se useasta Helsingin keskustan kohteesta puuttuva terassi, jossa on ihana paistatella kaunista juhlapäivää ja nautiskella häähumusta.

NJK_1
Kuva: Venuu.fi
NJK_2
Kuva: Venuu.fi

Katajannokan Kasino

Nostin tämän juhlapaikan esiin jo eleganttien juhlapaikkojen koonnissani, mutta en voi olla mainitsematta upean historiallista ja tyylikästä Katajannokan Kasinoa myös merellisten hääpaikkasuosikkieni listauksessa. Tämä oli yksi suosikeistani, kun valitsimme paikkaa omille häillemme. Etenkin Merisali sopisi nimensä mukaisesti kuin nakutettu elegantteihin merellisiin häihin, joissa teemaväriksi halutaan jotain muuta kuin laivastonsinistä. Oma suosikkini paikan saleista on upea Kenraalisali. Kulta, merenvihreä ja siniharmaan sävyt olisivat muuten ihan täydellisiä teemavärejä Katajannokan Kasinon mihin tahansa tilaan.

Katajanokan Kasino_4
Kuva: Venuu.fi
Katajanokan Kasino_1
Kuva: Venuu.fi

Kulosaaren Kasino

Jatketaan vielä yhden juhlapaikan kanssa, jonka olisin voinut hyvin ottaa esiin jo eleganttien hääpaikkojen listauksessani. Kulosaaren Kasino on todella suosittu paikka häiden järjestämiseen, enkä yhtään ihmettele. Upea valtavilla ikkunoilla sekä merellisellä panoraama-näköalalla varustettu valoisa Sun Marine on täydellinen paikka viimeisen päälle tyylikkäisiin merihenkisiin kesäjuhliin. Paikka sijaitsee kauempana keskustasta, mutta jos nimenomaan kaipaat merellistä rauhaa ja ylellistä juhlavuutta merellisyyden rinnalle, tämä voi olla paikkasi.

Kulosaaren Casino_5
Kuva: Venuu.fi
Kulosaaren Casino_3
Kuva: Venuu.fi

Soutupaviljonki

Soutupaviljonki ei ole minulle paikkana tuttu, mutta löysin sen Venuun hääpaikkalistauksen ja karttanäkymän yhdistelmällä. Kuva vaaleista ja rauhallisista tiloista sekä merellinen sijainti kuitenkin vaikuttivat sen verran kiinnostavista että päätin tutustua kohteeseen lisää. Soutupaviljonki on rakennettu Olympialaisten soutukisojen lehdistö- ja kutsuvieraskäyttöön vuonna 1939. Vaikka kisat jouduttiinkin perumaan tuulisen sään vuoksi myöhemmin, tila jäi juhlakäyttöön ja sellainen se on tänäkin päivänä. Tässä veden äärellä sijaitsevassa juhlatilassa on paljon mahdollisuuksia luoda omannäköinen hääjuhla. Tilalla ei ole A-oikeuksia, joten monista suosittelemistani paikoistani poiketen täällä myös omat juomat on sallittu.

Soutupaviljonki_2
Kuva: Venuu.fi
Soutupaviljonki_4
Kuva: Venuu.fi

Brändö Seglare

Palataan sitten takaisin Kulosaareen, tälläkin kertaa rennommissa merkeissä kuin listauksen alkupuolella. Ravintola Brändö Seglare muistuttaa minua erehdyttävän paljon tunnelmaltaan ja olemukseltaan Kokkolan Pursiseura Mustakaria, jossa olen vieraillut kesäisin mökiltä käsin perheeni kanssa veneellä lukemattomia kertoja. Tässäpä siis todella klassinen valinta mutkattomiin saaristolaishenkisiin häihin. Voin hyvin kuvitella tämän täydelliseksi paikaksi ravintolahäille veneilevälle tai purjehtivalle hääparille.

Brändö Seglare_4
Kuva: Venuu.fi[/ca
Brändö Seglare_3
Kuva: Venuu.fi

Ravintola Savu

Merellinen, rento, rustiikki mutta satumainen. Näillä avainsanoilla häitä järjestävän kannattaa miettiä vaihtoehtona Ravintola Savua Helsinkin Tervasaaressa. Tervasaari on aivan ihana pieni saari Kruununhaan edustalla. Reitti Tervasaaren puiston keskelle hirsiaittaan rakennettuun juhlapaikkaan kulkee venelaitureiden poikki ilman erillisiä venesiirtymiä, mikä helpottaa järjestelyjä ja vieraiden liikkumista. Olen käynyt kerran ravintolassa työporukalla purjehduksen jälkeen ja paikan välitön tunnelma olisi omiaan rennolle hääparille. Päivän ohjelmaankin saisi helposti mahdutettua miniristeilyn tai purjehduksen Helsingin edustalla.

Savu_4
Kuva: Venuu.fi
Savu_1
Kuva: Venuu.fi

***

Mikä näistä paikoista olisi oma suosikkisi? Tai onko teillä kokemuksia näistä tiloista? Pakko myöntää, että näistä Katajannokan Kasino kyllä saattaisi vetää meidän taloudessa pisimmän korren, sillä se sopii kuin nakutettu omaan tyyliimme. Paikka oli alkusyksystä yksi suosikkiehdokkaistamme, vaikka päädyimmekin lopulta Hotel Kämpin Peilisaliin. Kuka tietää vaikka kuitenkin pääsisimme vielä jonain päivänä hää- tai juhlavieraan roolissa upeisiin merellisiin häihin johonkin tämän listauksen kohteista.

Tämäpä oli hauskaa puuhaa! Jos teillä tulee missään vaiheessa mieleen toiveita listauksista (hääteeman, koon, sijainnin tai vaikka tunnelman mukaan), niin kuulisin todella mieluusti myös toiveita tulevia listauksia ajatellen. Omassa mielessäni on toteuttaa ainakin koonti pienemmistä ja intiimeistä juhlatiloista, sekä parhaista juhlatiloista polttareihin vinkkinä kaikille polttareita suunnitteleville kaasoille.

Mainokset

4 vastausta artikkeliin “Merellisiä juhlapaikkoja Helsingissä

  1. Hih, mulla oli kanssa suunnitelmissa tehdä yhteistyöpostausta polttareihin liittyen, joten pitää vähän tarkkailla sun tekstejä, ettei tule liikaa toistoa! 😉

    Tykkää

    1. Heh, great minds vai miten sitä sanotaankaan. 😄 Ihan hauska nähdä millaisia sitten poimitaan! Voihan meillä olla ihan eri visiot samoille paikoille, joten varmasti pärjätään 😊

      Tykkää

  2. Meille meren läheisyys juhlapaikkaa valittaessa oli yksi tärkeimpiä kriteereitä. Tämä varmasti sen vuoksi, että olemme molemmat merenrantakaupungeista kotoisin ja nykyisenkin kodin ovelta matkaa rantaan on alle 100 metriä, joten meri on isossa roolissa meidän elämässä ja harrastuksissa 😊 Jos olisimme järjestäneet ravintolahäät niin paikka olisi melko varmasti ollut Klippanilla sijaitseva ravintola Saaristo Helsingissä ❤️

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s