Kirjoittelin aiemmin viikonlopun häätapahtumista vinkatessani, että tänään lauantaina Katri Niskasen Bridal Showroomilla järjestettiin avoimet ovet. Paikan päälle pääsi siis ilman ajanvarausta, kun normaalisti vierailuun täytyy varata erillinen aika.
Hääpukuhaaveet ovat alkaneet nostaa päätään myös tämän morsiamen mielissä, joten heti tilaisuudesta kuullessani päätin tarttua tilaisuuteen ja käydä tutustumassa upean suomalaissuunnittelijan kädenjälkeen hääpukujen saralla.
Heti sisään astuessa välittyy tilan rauhallinen ja lämmin tunnelma. Kauniisti sisustetun showroomin tähtinä loistivat tietenkin Katri Niskasen upeat puvut, joita pääsinkin ihailemaan vierailun aikana. Tilassa oli muuten näytillä valkoisten hääpukujen lisäksi suunnittelijan kauniita iltapukuja ja cocktail-mekkoja, jotka sopisivat upeasti kaasojen tai morsiusneitojen asuiksi. Avoimien ovien kunniaksi tilaan oli myös katettu tarjolle pientä makeaa ja sainpa lasin kuohuvaakin käteeni.
Juttelin paikan päällä henkilökunnan kanssa hääbloggaamisesta, häiden suunnittelusta ja tietenkin pukumietteistäni, joita tulenkin varmasti kuluvan vuoden aikana avaamaan tarkemmin täällä bloginkin puolella. Pääpiirteittäin tilanteeni morsiuspuvun suhteen kuitenkin on tällä hetkellä joka häkeltynyt – luulin pitkään tietäväni tasan tarkkaan, millaisen puvun haluan.
Mitä enemmän olen päässyt tutustumaan tarjolla oleviin vaihtoehtoihin, sitä vahvemmin olen alkanut suhtautua avoimin mielin hääpuvun etsimiseen. Haluan antaa itselleni mahdollisuuden kokeilla erilaisia malleja ja vaihtoehtoja ilman liian tarkkoja ennakko-odotuksia. Samalla odotan mielenkiinnolla, millaisia ehdotuksia alan ammattilaisilla on tarjota. Uskon, että ajatukseni selkenevät kyllä kunhan pääsen myöhemmin tänä vuonna sovittamaan eri vaihtoehtoja.
Katri Niskasen Bridal Showroomille pääsee sovittamaan pukuja ajanvarauksella ja ajattelin ehdottomasti hyödyntää tämän mahdollisuuden keväämmällä, kunhan saan sovittua kaasojeni kanssa jonkinlaisesta hääsuunnitteluviikonlopusta aikataulujen osalta. Olen jopa avoin ajatukselle puvun teetättämisestä, mikäli sovitusten myötä muokkautuvaan mielikuvaani täydellisesti istuvaa pukua ei löydy. Sekin on Katri Niskasella mahdollista ja etenkin upeista juhlapuvuista tunnetun suunnittelijan kanssa hääpuvun teetättäminen ei olisi lainkaan hullumpi vaihtoehto.
Noin yleisenä vinkkinä Katri Niskasen hääpukuja harkitsevalle henkilökunta suositteli varaamaan puvun hankintaan noin puoli vuotta. Ihastuttavan Bridal-kokoelman puvut ovat yleensä saatavilla vain tilauksesta, jolloin niiden toimitusaika on noin kolme kuukautta. Jos aikaa on riittävästi, pukua voi hyvin muokata vielä ensimmäisen sovituksenkin jälkeen. Niin ikään morsiamen tyyliin sopivista White-kokoelman kappaleista suurin osa puolestaan on usein heti saatavilla.
Tiedustelin vierailuni aikana myös merkin kokoelmien hintaluokkaa, mikä yllätti minut todella positiivisesti. Bridal-kokoelman mekkojen hinnat liikkuvat arviolta 490-1500 euron tietämillä, mikä ei mielestäni todellakaan ole liikaa unelmien hääpuvusta. Ja monikäyttöisen White-kokoelman hinnat puolestaan ovat noin 150-590 euron väliltä. Eri budjetteihin sopivia vaihtoehtoja siis riittää.
Lähtiessäni sain vielä mukaani ihanan yllätyksen, nimittäin päivän vierailijoille tarkoitetun goodie bagin. Lahjakassi sisälsi aivan ihania hius- ja meikkituotteita matkakokoisena, sekä lisäksi sain mukaani ihanan Häitä päin -oppaan, josta haaveilin jo viime viikonlopun messuvierailulla ja joka oli ystävällisesti jätetty minua odottamaan showroomille messujärjestäjien puolesta. Kiitos siis sekä Katri Niskasen ihanalle henkilökunnalle, sekä Mennään naimiin -messuja järjestäneelle Paulalle muistamisesta.
Päivän vierailun pohjalta voisin lämpimästi suositella vierailua Katri Niskasella, mikäli oma hääpuku on vielä etsinnässä. Ehdottomasti haluan itsekin päästä heille sopivalla hetkellä tutustumaan merkin pukuihin. Ajanvarausta pukusovitukseen voi tiedustella heiltä sähköpostitse osoitteesta info@katriniskanen.com ja Bridal Showroom sijaitsee Helsingin Punavuoressa osoitteessa Albertinkatu 23.
Yksi vastaus artikkeliiin “Katri Niskasen Bridal Showroomilla”