Love me do Winter Fair 2019 – blogimiitti ja kauneimmat yksityiskohdat

Häähumuilu alkuvuoden tapahtumissa jatkui viime viikonloppuna, kun liityin sunnuntaina monen muun hääbloggaajan joukkoon Helsingin Kaapelitehtaalle Love me do 2019 Winter Fair -messuille. Vierailustani syksyn messuilla voi muuten lukea lisää täältä ja blogimiitistämme täältä. Messuraportteja tapahtumasta on hääblogeissa taatusti luvassa pilvin pimein ja muutamat ovatkin omansa jo julkaisseet. Päätin nostaa tähän päivämme kulun tiivistävään postaukseen kaikki ne ihanat ja upeat yksityiskohdat, jotka kiinnittivät minun huomioni tapahtumassa joita taltioin oman kamerani muistikortille päivän aikana. Melkoista kuvatykitystä on siis tässä postauksessa luvassa.

Päivämme käynnistyi aamulla Helsingin keskustassa, kun hyppäsimme Kovasen tilausauton kyytiin bloggaajien kanssa. Kaapelitehtaalle saavuttuamme messuemäntämme toiminut Tina otti meidät vastaan aulassa ja alusti päivän tapahtumia. Heti ensimmäisenä suuntasimme All Walls Collectiven kuvauspisteelle ottamaan hieman erilaisia ja taiteellisempia muotokuvia koko blogimiittiporukan kesken. Ideana teemakuvauspiste oli minusta hauska ja hieman siinä poseerauksen keskellä olikin naurussa pidättelemistä, mutta selvisimme lopulta Jotain Keltaista -blogin Iiran ja Enää ei voi vaihtaa -blogin Sanden kanssa tilanteesta oikein mallikkaasti.

taidemuotokuva_allwallscollective-100
Kuva: All Walls Collective

Kuvauksen jälkeen matkamme jatkui meille varattuun blogiloungeen herkulliselle KP-Cateringin tarjoilemalle aasialaishenkiselle brunssille. Myös ihanat ja ystävälliset Love me do:n tuottajat Nonna ja Johanna sekä Häät-lehden päätoimittaja Sari Yli-Salomäki liittyivät seuraamme. Ruoka oli kerrassaan herkullista ja kuulinkin osan päivän osaanottajista valinneen KP-Cateringin omaksi palveluntarjoajakseen.

img_7381

img_7383

img_7390

img_7395

img_7387

img_7394

Brunssilla saimme yllätykseksemme laput, joissa meidät ohjattiin hakemaan oma lahjamme Ilona Luonkos -tuotesarjan pisteeltä. Osastolle meille kerrottiin sarjan ainutlaatuisista ja luonnonmukaisista öljypuhdistuskakuista. Saimme myös jokainen omaa ihotyyppiämme vastaavan puhdistuskakun mukaan. Tästä yllätyksestä olin erittäin ilahtunut, sillä rakastan uusien kauneustuotteiden kokeilemista ja koen ihonpuhdistuksen yhdeksi tärkeimmistä osista mitä tahansa kauneusrutiinia. Lähdenkin mielenkiinnolla testaamaan ihoa uudistavaa Rebirth-kakkua.

img_7470

img_7468

Alkuiltapäivästä siirryimme seuraamaan kotimaista häämuotinäytöstä. Valitettavasti Kaapelitehtaan yläkerran valo-olosuhteet ja istumapaikkojemme sijainti vaikeuttivat tämän harrastelijatason kuvaajan suoriutumista, joten kuvia itse puvuista tuli tällä kertaa otettua vähemmän. Sain kuitenkin pari kaunista yksityiskohtaa napattua talteen, postauksen hengen mukaisesti.

img_7446

img_7457

Meille oli järjestetty todella mieluista ohjelmanumero messujen workshop-alueella, nimittäin laadukkaita magneettiripsiä edustava Miraque piti meille oman opastuksen magneettiripsien käytöstä. Sain heidän asiantuntijansa vinkkien avulla ensimmäistä kertaa koskaan magneettiripset toimimaan itselläni! Saimme työpajasta myös itsellemme parin todella laadukkaan tuntuisia luonnollisia magneettiripsiä, jotka silmissä jatkoinkin räpsyttelyä loppupäivän. Kiitos Miraque!

img_7483

enlight60

Työpajan jälkeen kiertelin Bridelisa-blogin Elisan kanssa messujen näytteilleasettajien pisteillä. Tällä kertaa inspiroiduin messuilla selvästi kattauksista, luonnonkukista, värimaailmoista ja painotuotteista, eli kaikesta häiden visuaalisuuteen liittyvästä. Myös upeat viimeistelyt hääkakuissa kiinnittivät selvästi huomioni messualuetta kierrellessä.

img_7402

img_7403

img_7410

img_7512

Messualueen yläkertaan oli katettu upeita juhlakattauksia, joista kävijät pääsivät äänestämään omia suosikkejaan. Minun silmääni viehättivät etenkin Maison Helsingin ja Arteflosin kauniit kattaukset, mutta kiinnitin myös muutamiin muihin upeisiin yksityiskohtiin huomioni.

img_7419

img_7422

img_7428

img_7430

img_7431

Painotuotteissa tosiaan riitti myös jälleen kerran ihailtavaa. Alan hiljalleen olla yhä selkeämmillä linjoilla siitä, millaista tyyliä omatkin kutsumme tulevat edustamaan.

img_7508

img_7500

img_7499

img_7501

img_7513

img_7515

Tämän vuoden messut olivat melkoista kukkaloistoa! Messuilla järjestettiin myös kilpailu kauneimmasta hääkimpusta ja olisin varmasti viihtynyt kimppujen parissa kauemminkin. Näytillä messuilla oli hääkimppujen lisäksi ihania kukkavieheitä, jollaisia en ainakaan ennen ole muissa tapahtumissa vielä bongannut.

img_7477

img_7478

img_7479

img_7486

img_7496

img_7484

img_7494

Päivämme messuilla päättyi kansainväliseen häämuotinäytökseen sekä Vuoden Hääblogi -äänestysten tulosten paljastukseen. Median eli meidän hääbloggaajien valinta osui Kristallihäiden mahtavalla Kristalle. Krista on muuten menossa naimisiin jo ensi kuussa ja hänet kiidätettiinkin paikalle julkistukseen suoraan omista polttareistaan Turun saaristosta asti. Mahtoi olla upea lopetus täydelliselle viikonlopulle siinä. Vuoden Hääblogikilpailun kunniamaininta meni upealle Bridelisa-blogin Elisalle, kunnianosoituksena hänen aktiivisuudestaan hääblogien yhteisöllisyyden vahvistamiseksi. Ja Vuoden Hääblogi -yleisöäänestyksen voittajaksi julistettiin sydämellinen Mon Rêve d’Amour -blogin Sarah, joka sai hurjan määrän ääniä kilpailussa.

Sanoisin, että kaikki nämä tämän vuoden upeiden morsianten blogit todella ansaitsivat tunnustuksensa, joten jokaisen sarjan voitto meni kyllä oikeaan osoitteeseen. Onnea vielä kerran! Myös Häähumussa oli muuten saanut hurjan määrän yleisöääniä, joten suuri kiitos omille lukijoilleni ihanasta yllätyksestä! ❤

Jatkoimme lähes kaikkien bloggaajien voimin vielä yhdessä syömään ja höpöttelemään messupäivän päätteeksi. Samalla ideoimme erilaisia tulevia vapaamuotoisia tapahtumia, joiden suunnittelu onkin tarkoitus laittaa liikkeelle tuota pikaa.

enlight61

Suuri kiitos Love me do:n porukalle onnistuineista järjestelyistä ja upeasti suunnitellusta päivästä, sekä kaikille upeille kanssabloggaajille seurastanne. Muutamaan miittiin osallistuneena en voi kuin todeta, miten ihanaan porukkaan tämän blogin ansiosta saanutkaan tutustua.

Hääblogimiittiin osallistuivat lisäkseni seuraavat blogit:

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s