Tämä aihe on muhinut alitajunnassani ja muistikuvissa jo jonkin aikaa. Nyt löysin onneksi hetken aikaa palata tähän häiden kannalta merkittävien henkilöiden, nimittäin kaasojeni kosintaan. Kaasokosinta on käsittääkseni hiljalleen Suomessakin yleistyvä tapa. Minäkin halusin omalla tavallani osoittaa kaasoilleni pitäväni heidän panostaan päiväämme merkittävänä.
Totuuden nimissä kuitenkin kerrottakoon jo tässä vaiheessa postausta, että kumpikin kaasoista osasi melkoisella varmuudella pyyntöäni odottaa – niin läheisiä olemme molempien kanssa. Samasta syystä en missään vaiheessa joutunut varsinaisesti tekemään valintaa useampien vaihtoehtojen välillä, vaan tiesin heti kihlauduttamme että nämä upeat naiset elämässäni sopisivat kaason kunniatehtävään meidän häissä.
Toinen kaasoistani on vajaat kaksi vuotta nuorempi siskoni ja toinen yli kahdenkymmenen vuoden takaa paras ystäväni, jonka pienelle reippaalle pojalle minä saan puolestani toimia sylikummina.
Halusin kaasokosinnalla tosiaan osoittaa, mikä merkitys kummallakin on elämässäni, sekä miksi halusin pyytää juuri heitä kunniatehtäväänsä. Kirje tuntui parhaalta ratkaisulta tunnepitoisen asiani esittämiseen ja samalla mielessäni pyöri ajatus leikkisästä tehtävälistasta, johon kaason tehtävät olisi kiteytetty. Näihin tehtäviin kuuluivat muun muassa morsiamen makutuomarointi puvun suhteen, jännityksessä tsemppaaminen ja häähöpinöiden kuuntelu.
Vietin useamman iltapäivän Helsingin paperi- ja kirjakauppoja koluten, kuitenkin tuloksetta. Koska en kuitenkaan löytänyt juuri oikeanlaista pohjaa mistään enkä halunnut ostaa paksua nivaskaa turhaksi jäävää kirjepaperia, päädyin muutaman Google-haun kautta tulostamaan kirjeisiin sopivat pohjat netistä. Leikkasin vain printatut paperit oikean kokoisiksi ja ne palvelivat tarkoitustaan upeasti. Valmiille pohjille sitten vuodatin asiani ja muutama kyynelkin siinä taisi vierähtää elämän suuria ja tärkeitä asioita punnitessani.
Halusin kirjeen ja tehtävälistan lisäksi yllätykseen lisää leikkisyyttä ja hääfilistä, mutta jälleen kerran ylimääräisen tavaran ostaminen vain tähän tarkoitukseen tuntui hassulta ja huonolta idealta. Satuin kuitenkin törmäämään kaasojen muistamiseen sopivia ideoita etsiessäni netissä juhlatarvikkeita myyjään yritykseen. Sivuilla oli Team Bride -teemaisia polttareihin sopivia tarvikkeita ja ihastuin kovasti ruusukultaisiin paperinauhoihin, joista yksi näkyy kuvassakin. Laitoin yhden kuuden kappaleen paketin tilaukseen ja nauhojen saavuttua jemmasin kaksi niistä talteen kaasokosintaa varten.
Loput nauhat tulen antamaan siskolleni, jolle saatoin jo vinkata mahdollisuudesta tilata nauhoja lisää tulevia polttareita varten. Sisäinen proikkarini pääsi siis tässä hieman valloilleen, vaikka yritänkin parhaani muukaan olla vaikuttamatta (ainakaan väärällä) tavalla omien polttareideni järjestämiseen. 😀
Lopuksi hankin vielä molemmille vaaleanpunaiset kuohuviinipullot ja pakkasin koko setin kauniiseen lahjapussiin. Kumpikin kaasoistani sattui sopivasti vierailemaan luonani Helsingissä samoihin aikoihin ja molemmilla kerroilla jätin lahjapussin nimellä varustetun kirjekuoren kanssa kaason löydettäväksi olohuoneemme pöydälle. Siskoni oli tarkkasilmäisempi, mutta ystävälleni jouduin jopa hieman vihjailemaan, jotta sain hänet tarkistamaan kenelle pöydällä yksin odottava lahja oli osoitettu.
Jutun juonen paljastuttua kummankin reaktiota oli kyllä ihanaa seurata. Eikä naurulta tai kyyneliltä vältytty, kun kaasot kirjeen luettuaan ja tehtävään suosuttuaan kaivoivat nauhat ja kuohuvat esiin lahjakassista. Lopputulos olikin toivotunlainen ja minulla on kaksi mitä täydellisintä kaasoa. ❤
***
Tämä oli kyllä hauska tapa tuoda häitä konkreettisesti myös muiden elämään jo viime vuoden puolella! Oletteko te kosineet omia kaasojanne? Mielelläni kuulen myös muiden tarinoita ja kokemuksia.
Toivottavasti saan muuten kaasot (tai edes toisen heistä) vierailevan kirjoittajan rooliin jossain vaiheessa tänne bloginkin puolelle. Ainakin ystävälläni on kokemusta kaason roolista jo viime kesältä, joten hänen kokemuksistaan kannattaisi varmasti ottaa oppia ja jakaa vinkkejä. Katsotaan, mitä hääsuunnittelut tuovat näiltä osin tullessaan!