Aloitetaan tunnustuksella: en ollut koskaan osallistunut polttareihin ennen omiani. Olen myös aina haaveillut yllätysjuhlista, sillä en ole itse koskaan kokenut sellaisia omalla kohdallani. Kaasot ja polttariporukka onnistuivat yllättämään minut täysin muutama viikko sitten kesäkuun viimeisenä, ihanan helteisenä viikonloppuna. Polttarini olivat kyllä täydelliset juuri minulle ja niitä riittää sen verran asiaa, että viikonlopun tapahtumat on pakko pilkkoa kahteen osaan. Kuvituksena on muutamia väläyksiä sieltä täältä ystävieni puhelinten ruuduilta. Videoita polttariviikonlopusta on sitäkin enemmän ja niitä tulen varmasti jakamaan @haahumussa-instan puolella.
Vietin perjantaina ihan normaalia etätyöpäivää kotona ja treffasin läheisen työkaverini kotini lähellä ulkoilmalounaalla. Olin viikon ajan saanut kaasoiltani erinäisiä terveisiä heidän alati muuttuvista lomasuunnitelmistaan sekä peruuntuneista vapaista ja listasinkin näitä ystävälleni, kun kerroin olevani aivan vakuuttunut siitä, etteivät polttarini olisi juuri tuona viikonloppuna. Pääsinpä vielä harmittelemaan polttareille täydellistä hellekeliäkin.
Yllätys!
Iltapäiväni jatkui kotona makuuhuoneestamme käsin, kun liityin toisen kollegani varaamaan myyntiaiheiseen videopuheluun. Olimme juuri pääsemässä palaverin agendaan, kun ovi takanani lävähti auki yllätyshuutojen saattelemana ja näin paikalle saapuneet ystäväni ja siskoni, jotka Peetu oli tietämättäni päästänyt kaikessa hiljaisuudessa sisään minun huomaamattani. Menin aivan shokkiin ja kääntelin päätäni ystävistäni videopuheluun useamman kerran, kunnes tajusin tokaista työkaverilleni linjan toisessa päässä että ”nyt mun täytyy varmaan lopettaa”. Vasta polttariseurueeseen osallistuneen työkaverini kiiteltyä kokouskumppaniani tajusin, että olin osallistunut täysin tekaistuun palaveriin. 😀
Jouduin lähes välittömästi sulkemaan työkoneen ja luovuttamaan puhelimeni kaasojen hellään huomaan. Sen jälkeen avasimme ensi töiksemme pullon kuohuvaa ja sain ohjeistuksen pakata nopeasti loppuun, sekä valita päälleni jotain mukavaa mutta naisellista vaatetta, jossa olisi helppo olla. Asusteiksi minulle ojennettiin Bride to be –nauha (samanlainen kuin kaasoilleni aiemmin hankkimani nauhat), tiara jota olen pitänyt morsiusneitona päässä äitini ja isäpuoleni häissä, sekä suuret rengaskorvikset. Lyhyen ehostautumisen ohessa sain käteeni myös polttaribingon, joka minun oli määrä suorittaa. Voin jo nyt paljastaa, että bingorivi täyttyi varsin hauskasti ja helposti illan aikana!


”Girls, we run this world”
Siirryimme meiltä hetkeksi aurinkoiselle terassille odottelemaan tulevia tapahtumia. Tässä vaiheessa sain mahdollisuuden arvata, mitä meillä oli tiedossa seuraavaksi. Jostain syystä intuitioni viestitti, että saattaisimme mennä tanssimaan. Jonkin ajan kuluttua lyhyen kävelymatkan lopuksi arvaukseni osoittautui täysin oikeaksi. Jes, olen harrastanut erilaisia tanssilajeja lähes koko ikäni ja olin ikionnellinen, kun selvisi että meille oli varattu HiMO Clubin Beyoncé Styles -tanssitunti.
Tanssitunti oli aivan mahtava! Koko tunti oli säestetty Beyoncén musiikilla alkulämmittelyistä ja liikkeiden harjoittelusta aina Single ladies -biisiin tehtyy koreografiaan. Kaikki pääsivät hienosti jyvälle tunnin liikkeistä ja olin todella ilahtunut liikunnallisemmasta aktiviteetista. Meillä oli todella hauskaa ja tunnilla opeteltua koreota veivattiinkin koko viikonloppu. Ehkä täytyy tehdä vielä yksi paluu tämän koreon pariin sitten häiden jatkoilla. 😉

Toiveohjelmaa ja herrasmiehiä
Tanssitunnin päätteeksi suuntasimme yhden polttariseurueemme jäsenen luo, missä pääsin käymään suihkussa ja sain ohjeistuksen pukeutua polttarikirjeessä mainittuihin illanviettoon sopiviin kamppeisiin. Tällä välin tytöt kattoivat pöytään ihania juustolautasia ja juuri, kun olimme aloittamassa seuraavaa ohjelmanumeroa, viimeinenkin polttarien toivekutsulistallani olleista ystävistäni saapui paikalle. Ihanaa, että kaikki pääsivät mukaan!
Kaasot olivat kyselleet minulta jo reipas vuosi takaperin toiveitani polttareiden suhteen. Olin tuolloin maininnut ajatuksen tasolla skumppa- tai viinitastingin mahdollisena mieluisana ohjelmana. Tämä toive toteutuikin ja maistelimme, pisteytimme sekä leikkimielisesti nimesimme sokkona erilaisia kuohuviinejä ja samppanjoita samalla, kun nautimme pientä suolaista.
Toinen kaasoille aiemmin esittämistäni toiveista oli yhteinen ravintolaillallinen, minne suuntasimme seuravaksi jatkamaan iltaa. Meille oli varattu pöytä herkullista fuusiokasvisruokaa tarjoilevasta Yes yes yes -nimisestä ravintolasta, jota olin halunnutkin päästä kokeilemaan. Yllätykset vaan jatkuivat, kun paikalle saavuttuamme pöydässä odotti kylmässä pari pulloa samppanjaa. Tarjoilija kertoi, että kuohuva oli tarjolla Peetun bestmanien puolesta! Todella tyylikäs veto pojilta muistaa meitä polttareissani ja ihan huikeaa, millaisia ystäviä meillä molemmilla on.


Auringonlasku meren äärellä ja Helsingin öiset katot
Illan pimetessä jatkoimme iltaa Mattolaiturin ulkoilmaterassille, mikä on yksi lempipaikoistani illanviettoon Helsingissä. Lämpimässä yössä ei takkeja juuri kaivattu. Auringon laskiessa useampi juhlija tunnisti meidät nauhoistamme polttariseurueeksi ja kävi onnittelemassa. Saimmepa pari upeaa spagaattiesitystäkin paikalle sattuneilta kanssajuhlijoilta.
Illan edettyä yön pikkutunneille hyvästelin polttariporukkaan kuuluneita ystäviäni yksi kerrallaan ja heippojen yhteydessä totesin useammalle, että tapaamme sitten viimeistään häissä. Hah, olin tässä vaiheessa ihan pihalla ja niin onnellinen onnistuneista polttareista, että luulin oikeasti juhlien olevan päätöksessään.

Muiden lähdettyä kotiin kaasot, nuorin siskoni ja veljeni vaimo hyppäsivät kanssani taksiin ja hurautimme Jätkäsaareen Hotel Clarionin pihaan. Tiedossa oli siis vielä hotelliyö Helsingin kattojen yllä, ihanaa! Kävin nukkumaan ikionnellisena ja taisin uneksiakin polttareista koko yön. Päivä vastasi täydellisesti käsitystäni ihanista polttareista läheisteni kera.
Vähänpä tosiaan tiesin, että pääni menoksi oli vielä roppakaupalla suunnitelmia. Jatkan niistä seuraavassa postauksessa!

Yksi vastaus artikkeliiin “Täydelliset polttarit, osa 1: Helsinki”