Kolme paikkaa laadukkaan mittatilauspuvun hankintaan Helsingissä

Hauskaa päästä vaihteeksi kirjoittamaan häistä puhtaasti sulhaseen liittyen! Kevään aikana olemme yhdessä kartoittaneet sulhasen pukua varten muutamia vaihtoehtoja laadukkaan mittatilaisupuvun hankitaa varten ja ajattelin, että kokemustemme jakamisesta voisi olla hyötyä myös monelle blogin lukijalle.

Päädyimme yhdessä siihen, että Peetulle tulee häihin kolmiosainen musta puku, joka olisi mahdollisimman tyylikäs ja toimisi juhlakäytössä vaikka loppuiän. Siksi korkealaatuinen villakangas, täysin mittojen mukaan valmistettu malli sekä mahdollisuus muokata pukua uudelleen istuvaksi myös myöhemmin olivat meille ehdottomia lähtökohtia puvun hankintaan. Tai itse asiassa koko kokonaisuuden, sillä halusimme hankkia koko sulhasen puvun kenkiä myöten laadukkaalta tarjoajalta. Meille mahdollisuus tukea kotimaista palveluntarjoajaa oli myös suuri plussa.

Uskon, että muitakin kriteereihimme vastaavia palveluntarjoajia on olemassa, mutta meille riitti tapaaminen ja kokemukset seuraavien kanssa, kronologisessa järjestyksessä:

Turo
Keskuskatu 6, 00100 Helsinki (yksi toimipisteistä)

Valtakunnallisesti laajalle ulottunut Turo on varmasti monelle tutuin tämän postauksen yrityksistä. Muistan nähneeni meilläkin kotona Turon pukuja vanhempien vaatehuoneen henkareilla tai pukutelineessä. Turo on tullut meitä vastaan myös useissa häätapahtumissa ja jättänyt miellyttävän vaikutelman. Heillä oli itse asiassa vieläpä voimassa -20 % messutarjous hääpuvuista, joten päätimme aloittaa etsinnät varaamalla sovituksen Helsingin keskustan liikkeeseen.

Tässä sovituksessa meitä palveltiin ystävällisesti ja rauhassa. Pääsimme tutustumaan Turon tarjoamiin mittatilauksena valmistettaviin malleihin ja vahvistamaan käsitystämme siitä, millainen puvun tulisi olla. Tarjouksen kanssa kokonaisuuden hinta olisi ollut noin puolet sulhasen pukuun budjetoimastamme, joten Turo oli meille hyvä paikka aloittaa metsästys. Pari yksityiskohtaa jäi kuitenkin mietityttämään meitä sen verran, että halusimme tavata myös pienempiä palveluntarjoajia.

Vaatturiliike Sauma
Bulevardi 14, 00120 Helsinki

Sauman tyylikäs liike sijaitsee näkyvällä paikalla Helsingin Vanhankirkon puiston kupeessa Bulevardin ja Annankadun kulmassa. Kahden miehen yrityksenä startanneeksi yritykseksi liikkeellä on paljon valikoimaa ja tilausvoluumia.

Saumassa Peetu vieraili itsekseen ja kehui kovasti minulle mukavaa palvelua sekä mittatilausvalikoimaa arjesta juhlaan. Sauman kenkävalikoimaan kuuluu kuitenkin vain kenkiä, jotka eivät valitettavasti istu hänen jalkaansa. Siispä meillä oli syytä tutustua vielä yhteen paikalliseen vaatturiin.

Caine Clothiers
Korkeavuorenkatu 19, 00130 Helsinki

Caine Clothiers tarjoaa lukuisia miesten laatumerkkejä, joita kukaan muu Suomessa ei tarjoa. Yrityksen on perustanut vajaa pari vuotta sitten muutama meidän ikäluokkaamme kuuluva räätäli, jotka ovat hankkineet kannuksensa kaupungin parhaissa miestenvaateliikkeissä, kuten Saumassa ja Feressa. Myös meidän tuttavapiirissämme Cainea on kehuttu laadustaan ja osaamisestaan.

Myös Cainessa ensin itsekseen vieraillut Peetu kertoi saaneensa äärimmäisen hyvää palvelua. Arvostamme molemmat palveluntarjoajassa henkilökohtaista huomiointia, määrätietoisuutta sekä rohkeutta kertoa asiakkaalle ystävällisesti mutta suoraan, mikä hänelle sopii ja mikä puolestaan ei. Tämä kaikki toteutui Cainella yli odotusten, sen lisäksi että heidän kanssaan Peetu pääsi valitsemaan juuri kriteereitämme vastaavan kokonaisuuden. Kenkiä myöten – Peetun valitsemat kengät ovat sellaiset, joiden hankkimisesta hän on jo vuosia sitten nuorena opiskelijana ensimmäisen kerran haaveillut. Mikäs sen täydellisempää, kun hankkia tuollaiset kengät nyt ensi kertaa häissä käytettäväksi.

***

Me siis päädyimme sulhasen mittatilauspuvun hankinnassa suuren vaikutuksen tehneeseen Caine Clothiersiin. Olen todella onnellinen Peetun puolesta, että hän onnistui löytämään juuri itselleen mieluisan ja täydellisen kokonaisuuden, josta tulee olemaan iloa ja hyötyä hääpäivän lisäksi myös pitkälle tulevaisuuteen.

Puku on laitettu nyt tilaukseen, joten katsotaan jos pääsisin Peetun mukaan seuraavalle vierailulle kamerani kera. Mielelläni avaan lisää mittatilauspuvun hankintaprosessista ja tekemistämme valinnoista myös täällä blogissa.

Yksityinen sovitus Niinattaressa

Syksyllä kerroin, että olen onnistunut löytämään hääpukuni. Puvun paljastumista hääpäivänä odotellessa on kuitenkin aika jakaa kokemuksia kaasonviikonloppumme viimeiseltä sovitusvierailulta, kuten lupailin vuoden koontipostauksessani. Tällä kertaa suuntasimme Niinattareen, johon olin varannut meille yksityisen sovituksen heidän upeassa lounge-tilassaan, mistä haaveilinkin talvella jakamassani avajaispostauksessa.

Yksityinen sovitus on siis varattavissa 1,5 tunniksi, mikä on mielestäni varsin ruhtinaallinen aika sovitukselle. Tuossa ajassa avoimin mielin eri malleihin suhtautuva morsian ehtii taatusti tutustumaan hyvin Niinattaren monipuoliseen valikoimaan. Kuten aiemmassakin sovituksessa, myös Niinattaressa meillä aikaa tuntui jäävän itse asiassa hieman ylimääräistä, kun olin jo ehtinyt aiempien sovitusten myötä rajaamaan aika pitkälle toiveitani puvun suhteen.

IMG_8787

IMG_8865

Sovitus sujui kuin siivillä nauttiessamme VIP-sovitukseen kuuluvista pienistä herkuista ja toistemme seurasta. Kokemuksen kruunasi unelmapehmyt sovitusaamutakki, joka ylläni pääsin itsekin hetkeksi hengähtämään pukuloiston ja -paljouden keskellä. VIP-sovitus on muuten Niinattaren verkkosivuilla kenen tahansa vapaasti varattavissa ja sen hinta vähennetään mahdollisen pukuoston yhteydessä.

Sovitettavia vaihtoehtoja tarkemmillakin kriteereillä löytyi kuitenkin myös minulle lukuisia, mikä kertoo paljon heidän valtaisan laajasta valikoimastaan. Nyt kuviakin katsellessa huomaa tiettyjen elementtien toistuvan monessa puvussa. Myös meitä auttanut myyjä ehdotti mielestäni juuri sopivasti hieman erilaisia mutta kuitenkin mahdollisesti minulle sopivia pukuvaihtoehtoja.

IMG_8892

IMG_8843

IMG_8823

Nostin tähän postaukseen muutamia suosikkivaihtoehtojani Niinattaren valikoimasta, sekalaisessa järjestyksessä. Valitettavasti tilan valotus teki kuvaamisesta todella hankalaa, mutta toivottavasti näistä saa kuitenkin jonkinlaisen käsityksen pukujen tyylistä.

Vaikka minun pukuni ei täältä löytynytkään, voin ehdottomasti suositella sovitusajan varaamista. Erityisesti Niinattaren laajasta valikoimasta hyötyy mielestäni morsian, joka haluaa päästä sovittamaan mahdollisimman erilaisia pukuja ja saamaan siten itsekin paremman kuvan siitä, millaisessa asussa haluaa lopulta astella alttarille omana päivänään.

IMG_8879

IMG_8813

IMG_8797

Erityisen jännittävän paikan Niinattaresta tekee mielestäni tällä hetkellä se, että liikkeessä on kuvattu viime vuonna Suomen ensimmäistä versiota Say Yes to the Dress -hittisarjasta. Sarja starttasi syksyllä ja Niinattaren valikoimaa suomalaismorsianten silmin voikin seurata muun muassa Dplaysta, mihin jaksot on koottu tv-esitysten jälkeen.

Löysin täydellisen hääpuvun

Niinhän siinä sitten kävi, että alkukesän hääpukusovitusrumban jälkeen kesän sulattelut tuottivat tulosta. Äitini vieraili hiljattain Helsingissä ja viikonlopun agendalla oli tuolloin vain yksi ”pakollinen” meno-paluu Lahdessa sijaitsevaan morsiuspukuliike Josefiinaan. Ja aivan kuten kesällä aavistin, tältä matkalta palasin kotiin hääpukutilauksen kera.

Edelliseltä kerralta mieleeni jäivät erityisen vahvasti kaksi pukua, jotka onnistuivat kesän kuluessa hiipimään jatkuvasti tietoisuuteeni. Ahmin netistä löytämiäni ja puhelimeni muistiin tallennettuja kuvia puvuista niin kauan, että lopulta huomasin etenkin toisen niistä syrjäyttäneen kaikki muut vaihtoehdot pois laskuista.

Saapuessamme Josefiinaan eräänä loppukesän lauantaina, ilmoitin heti kättelyssä haluavani sovittaa vain näitä kahta pukua – samoja, joista olin edellisellä vierailulla ihanan myyjän suosituksesta aloittanut. Päätin sovittaa ensin sitä vaihtoehtoa, joka oli päässyt omalla pääni sisäisellä hääpukujen ranking-listallani toiselle sijalle. Puku oli edelleen kaunis ja myös äitini piti siitä kovasti, mutta huomasin se päälläni odottavani hetkeä, kun pääsen siirtymään suosikikseni muodostuneen mekon kimppuun.

Eikä vaadittu kuin puvun vaihto ja ensi askeleet sovitushuoneen ulkopuolella, kun sekä minun että äitini kyynelkanavat aukesivat ja päätös oli täysin selvä. Olen löytänyt hääpuvun, jota kauniinpaa ja minulle sopivampaa vaihtoehtoa elämämme tähän mennessä tärkeimpään juhlaan en pysty kuvittelemaan. Puku on todella erilainen kuin mitä lähdin alunperin etsimään, mutta sovitusprosessi auttoi minua saamaan selkeyttä ja varmuutta päätökseni tueksi. Nyt en voisi olla tyytyväisempi valintaani!

Luonnollisesti pidän puvun salaisuutena suuremmalta joukolta hääpäivään saakka. Sulhasen kohdalla puvun paljastumista ei puolestaan tarvitse edes pelätä, sillä minun ei tarvitse ottaa hääpukuani lainkaan tässä välissä kotiin säilytykseen. Puku säilytetään häihin saakka Lahdessa Josefiinassa, jossa käyn vain paikan päällä sitä sovittamassa, kunnes haemme mekon kaasojeni kanssa häitä edeltävänä päivänä suoraan hotellihuoneeseemme. Minulle tämä järjestely sopii paremmin kuin hyvin, sillä en halua joutua murehtimaan säilytyksestä ensi talven ja kesän häiden välistä aikaa.

Täytyy kyllä todeta, että juuri minulle täydellisen hääpuvun löytyminen teki samalla tulevat häämme taas kertaheitolla todellisemmaksi. ❤

PS. Minulla on vielä pariin hääpukujen sovituspostaukseen muissa liikkeissä kuvat valmiina. Koska sovituspostauksista on kovasti tykätty saamani palautteen perusteella, ajattelin jakaa vielä nekin sopivalla hetkellä täällä blogin puolella. Vaikka kaikkien kanssa pukumaku ei kohtaakaan, toivon postausten tuovan myös muille hääpukua etsiville morsiamille mahdollisimman paljon selkeyttä sekä tietoa eri palveluntarjoajista ja tarjolla olevista vaihtoehdoista.

Boho-henkisissä kuvauksissa

*** Yhteistyössä Pyry Kantonen photography, IDUN Minerals, Laura Hyvi Bridal, Bloom & Bold, Tapahtuma- ja juhlapalvelu Kutsun, LanArt paper flowers, Hattuhylly, Brothers ja Suomen Pukuvuokraamo ***

Pääsimme sulhon kanssa osalliseksi hauskaa kokemusta heinäkuun alkupuolella, kun osallistuimme boho wedding -teemaisiin stailattuihin kuvauksiin mallien roolissa. Kuvauksiin osallistui useampi taho talkoohengessä ja jokainen osallistuja sai yhteisestä sopimuksesta lopputuloksena syntyneet kuvat vapaaseen käyttöönsä, joten ehdottomasti halusin jakaa omia suosikkejani kuvausten lopputuloksia myös täällä blogissa. Osa näistä saattaa vilistä jatkossakin blogissa kuvituskuvien roolissa. Yksi kuva näistä kuvauksista päätyi muuten Ilta-Sanomiin saakka, hurjaa!

Kuvasimme upeassa puutalomiljöössä Espoossa aurinkoisena, mutta viileänä päivänä. Paikasta vastasi juhla- ja tapahtumapalvelu Kutsun puolesta herttainen Marianne, jonka kädenjälki näkyi myös kuvausten stailauksessa ja suunnittelussa, hääkimpussa, vieheessä ja makrametöissä. Mariannen lisäksi LanArt paper flowers toimitti kuvauksiin kauniit käsintehdyt paperikukkakoristeet.

Boho Prewedding
Pyry Kantonen Photography
Boho Prewedding
Pyry Kantonen Photography

Saavuttuamme kuvauslokaatioon, istahdin välittömästi IDUN Mineralsia maahan tuovan Riikan käsittelyyn meikkiä ja kampausta varten. Riikka stailasi myös Peetun kampauksen kuntoon kuvauksia varten.

Muut kuvausten osalliset saapuivat paikalle hiusten ja meikin aikana. Olimme Peetun kanssa käyneet kumpikin tahoillamme sovittamassa kuvausvaatteet muuten jo ennakkoon. Minun sovituksestani kuvausten upeasta Havanna-hääpuvusta vastanneen Laura Hyvi Bridalin luona on tulossa myös vielä oma erillinen postauksensa. Joissain kuvissa meillä oli myös Hattuhyllyltä kuvauslainaan saatuja huopahattuja. Peetun asusta vaatteiden osalta vastasivat Suomen Pukuvuokraamo ja Brothers. Pisteestä iin päälle meidän molempien tyyleihin vastasi Bloom & Bold upeiden kukkakorvakorujen ja nilkkakukkien muodossa.

Boho Prewedding
Pyry Kantonen Photography
Boho Prewedding
Pyry Kantonen Photography

Päivän valokuvaajana toimi mahtava ja hyvällä huumorintajulla varustettu Pyry-Pekka Kantonen, joka vastaa jokaisesta tämän postauksen kuvasta. Hän pisti kyllä itsensä likoon moneen otteeseen päivän aikana, eikä valittanut kylmää kertaakaan vaikka meillä jo hampaat kalisivat loppuillasta.

Pyry otti hyvin ystävällisesti meistä Peetun kanssa kuvausten jälkeen vielä muutamat potrettikuvat, joissa olimme omissa vaatteissamme ilman kuvausstailauksia. Niistäkin kuvista tuli aivan ihania ja uskon, että löydämme potreteille käyttöä osana omaa hääpäiväämme. Tulen jossain vaiheessa jakamaan varmasti myös näitä kuvia blogin puolella.

Boho Prewedding
Pyry Kantonen Photography
Boho Prewedding
Pyry Kantonen Photography
Boho Prewedding
Pyry Kantonen Photography

Päivä nosti minussa esiin monenlaisia tunteita. Uuteen heittäytyminen yhdessä oman puolison kanssa oli jännittävää, mutta uskon meidän saaneen kuvattavana olemiseen kokemuksesta hyvää harjoitusta.

Täytyy myöntää, että boho-tyyli ei ole aivan sitä ominta tyyliämme, vaikka nautinkin kuvauksista ja stailauksista suuresti. Ehkä juuri siksi päivä olikin niin mahtava. Oli hauskaa heittäytyä pois omalta mukavuusalueelta ja nähdä meidät täysin toisenlaisessa, mutta samaan aikaan upeassa, ympäristössä.

Boho Prewedding
Pyry Kantonen Photography
Boho Prewedding
Pyry Kantonen Photography
Boho Prewedding
Pyry Kantonen Photography
Boho Prewedding
Pyry Kantonen Photography

Pari henkilöä on kysynyt, että eikö minua haitannut näyttäytyä hääpuvussa tulevan sulhaseni edessä. Ei laisinkaan! Osittain tähän vaikutti se, että kuvausten tyyli poikkesi niin suuresti omastamme. Toisaalta taas nämä eivät ole meidän hääkuviamme. Oikeaan hääpäiväämme on vielä vuosi aikaa ja tuo päivä tuntuu toistaiseksi aika kaukaiselta.

Olen varma, että omissa hääkuvissamme tiedämme kyllä itse eron mallina olemisen ja todellisen hääpäivän välillä. Tämä kokemus tuntui silti jotenkin lähentävän meitä, sillä se sai aikaan uudenlaisen odotuksen kipinän tulevien häiden suhteen. ❤

Boho Prewedding
Pyry Kantonen Photography

Linkkaan tähän vielä kaikkien kuvauksiin osallistuneiden instagram-tilit, joista löytyy lisää kuvia näistä kuvauksista sekä ihanaa hääinspiraatiota:

Kuvat @pyrykantonenphotography
Muah @riikkamarianna
Meikit @idunminerals_suomi
Mekko, miehen rusetti ja taskuliina @laurahyvibridal
Kukkakorvikset ja nilkkakukat @bloomandboldhki
Hääkimppu, viehe, stailaus, suunnittelu, paikka ja makrametyöt @tapahtumajajuhlapalvelu_kutsun
Paperikukat @lanart_paperflowers
Hatut @hattu_hylly
Miehen paita @brotherssuomi
Housut @suomenpukuvuokraamo

Lämmin kiitos kaikille osallisille tästä mahtavasta kokemuksesta ja upeasta lopputuloksesta!

Boho Prewedding
Pyry Kantonen Photography

Hääpukuliike Vienon vierailu

Loman päätteeksi on aika palata vielä alkukesän kaasoviikonlopun hääpukukierrokselle, ennen kuin jaan tulevissa postauksissa muita tapahtumia ja kuulumisia tältä kesältä. Pari sovituspostaustakin on vielä luvassa, mutta olen saanut useampaan otteeseen kommenttia että ne myös (onneksi) kiinnostavat teitä jotka täällä blogissa vierailette. Tähän väliin täytyy jälleen kiittää kaikkia teitä, jotka olette tätä blogia ja meidän hääsuunnittelutaivalta seuranneet. Ihanaa jakaa kokemuksia teidän kanssanne!

Tällä kertaa vuorossa on lyhyt ja ytimekäs kuvasarja vierailustamme Hääpukuliike Vienoon. Vienon ihanat tilat sijaitsevat Helsingin Töölössä hyvien julkisen liikenteen yhteyksien varrella ja paikka on romanttista tai boho-henkistä pukua etsivälle varsinainen aarreaitta.

IMG_8696

IMG_8699

Paikalle saavuttuamme meidät ohjattiin suoraan vain meille varattuun sovitushuoneeseen, jonka sisustus oli kuin ihanasta boho-henkisestä Pinterest-taulusta. Vienolla on kaksi erillistä sovitushuonetta ja tästä johtuen (kuten moneen muuhunkin paikkaan) sovitukseen pääsee vain ajanvarauksella. Oma sovitushuone on kuitenkin ehdottomasti ajan varaamisen arvoinen.

Liikkeessä on juuri sopiva määrä pukuja tunnin sovitukselle – jopa niin sopivasti, että tunnin sovitusaika kävi meille pitkäksi. Tilanne olisi varmasti ollut toinen, mikäli olisin aloittanut hääpuvun metsästyksen tästä liikkeestä. Nyt olin jo kuitenkin saanut muualta sen verran vertailukohtia ja aiempia suosikkeja, että tiesin paremmin mitä haluan tai mitä minun ei edes kannata enää lähteä sovittamaan siluetin puolesta. Saimmekin hyvin karsittua sovitukseen asti haluamani puvut yhdessä myyjän ja kaasojeni kanssa.

IMG_8704

Vieno tuo maahan upean Innocentia-merkin pukuja sekä heidän klassisten että luksushääpukujensa valikoimasta. Minä ja kaasoni ihastuimme etenkin näihin pukuihin. Tähän postaukseen nostin useamman puvun sijaan tällä kertaa kaksi ehdotonta suosikkiani Vienon valikoimasta.

Ensimmäisenä sovittamassani mekossa oli valtavan paljon elementtejä, joista pidin. Ihana valkoinen sävy, kevyesti laskeutuva ja pehmeä helma sekä kauniita yksityiskohtia kiinnittämään katseen pukuun useampaan otteeseen. Ainoastaan puvun todella avoin selkä tuntui itselleni hieman vieraalta. Olen tainnut aiemminkin mainita, etten näe itselläni liian selkää paljaaksi jättävää pukua hääpukuna. Kyse on oikeastaan vain hiuksenhienosta erosta, sillä en koe koko selän peittämistäkään tarpeellisena. Kaunis tämä puku silti oli, etenkin selän kevyesti verhoavan hunnun parina.

IMG_8710

IMG_8707

IMG_8716

Olin heti astuttuamme liikkeeseen sisään kiinnittänyt katseeni yhteen pukuun, joka erottui muiden joukosta upeasti myymälän pelkistetyssä ja vaaleassa tilassa. Ilmoitinkin myyjälle haluavani ehdottomasti sovittaa juuri tätä seuraavana kuvissa näkyvää pukua.

Kyseessä oli Innocentian Divina-luksusmalliston puku, joka on kyllä kertakaikkisen upea. Koko mekko koostui kirkkaista käsinkirjailluista lasihelmistä, mikä sai sen hohtamaan kevyesti päivänvalossa. Puvun kaksinkertainen valtava merenneitolaahus yhdistettynä eleganttiin ja hyvin klassiseen leikkaukseen henki arvokkuutta ja ylellisyyden tuntua. Lasihelmien hohdetta oli muuten mahdoton taltioida sellaisenaan valokuviin, mutta toivottavasti kuvista saa jonkinlaisen käsityksen tästä Filipa-nimisestä mallista.

IMG_8775

IMG_8776

IMG_8725

Kuten tekstistä arvata saattaa, pidin puvusta todella paljon. Tämä nousi jopa toisen kaasoni suosikiksi kaikkien hänen näkemiensä pukujen joukosta.

Puvussa oli kuitenkin myös pari varjopuolta. Lasisten kirjailujen myötä sen kokonaispaino on hurjat 5 kiloa! Jo pelkkä laahus itsessään oli valtavan raskas ja päivän kävely heinäkuisena lauantaina tuntui jo sovitusvaiheessa mahdottomalta ajatukselta. Toinen haaste oli hinta. Jo ilman pakollisia muutostöitä pelkkä puku itsessään oli kallein kaikista sovittamistani. Kolmantena ja tärkeimpänä, en tämä Hollywood-glamouria henkivä puku yllänikään saanut ajatuksiani irti jo muualla suosikikseni nousseista puvuista. Oli siis oikea valinta jättää tämä upeus Vienon valikoimaan odottamaan oikeaa ylellisyyttä kaipaavaa morsianta kohdalleen.

Sovitus Katri Niskasella

Kesäkuun alun kaasoviikonloppu jatkui, kun suuntasin siskoni kanssa lauantaiaamusta Katri Niskasen upealle showroomille sovitukseen. Odotin tätä vierailua kevään avoimien ovien tapahtuman jälkeen suurella innolla.

Keskustassa sijaitseva showroom on laitettu todella kauniiksi! Sovitukseen mahtuu yksi morsian seurueineen kerralla ja tyylikkäissä puitteissa tunnelma on kyllä ainutlaatuinen.

IMG_8447

IMG_8451

IMG_8461

Aloitimme sovituksen keskustelemalla hieman meidän häistä ja tyylistä, jota haen oman pukuni osalta. Sen jälkeen valitsimme saamistamme kuvallisista mallistokansioista ne puvut, joita ehdottomasti halusin sovittaa. Meidät vastaanottanut ihana Irina auttoi minua löytämään myös muutamia pukuja, joiden hän arveli sopivan minulle.

Sovitin ensimmäisenä romanttista Magdalena-gownia. Puku on pitsinen, jossa a-linjainen helma sekä pienet t-paita -hihat. Tämä puku oli todella herttainen ja siinä oli ihanaa arvokkuuden tuntua. Erinomainen valinta klassiselle morsiamelle. Harmi, ettemme onnistuneet saamaan suoraan edestä päin kuvaa tästä puvusta.

IMG_8488

IMG_8489

Seuraavana vuorossa oli veistoksellinen ja hieman iltapukumainen Viola-gown. Kyseessä on hyvin klassinen sekä elegantti malli, jossa veistoksellinen laskos tulee hartiasta lantiolle.

Ihastuin todella paljon tämän puvun leikkauksiin, mutta iltapukumaisuutensa takia puku sopisi minun tyyliini paremmin juurikin juhlapuvuksi eri värissä. Viola olisi myös upea kaasomekko, teetettynä omien häiden väripaletin mukaan.

IMG_8501

IMG_8506

Veistoksellinen linja jatkui seuraavaksi upeaakin upeampaan Iris-gowniin. Tässä puvussa oli omaa suoraa vartalotyyppiäni upeasti imartelevat laskokset. Pidin myös siitä, miten yksiolkaimisuus toi siroutta melko lihaksikkaaseen hartialinjaani (kiitos tankotanssin parissa vietettyjen vuosien).

Kuten Violan kohdalla, minusta tämä puku sopisi upeasti hääpuvun lisäksi myös toisessa värissä kaasolle tai iltapuvuksi. Iris henki yksinkertaista eleganssia.

IMG_8628

IMG_8644

Seuraava puku oli hieman villi kortti, mutta ihastuin kovasti tähän pitsihihaiseen ja runsasselkäiseen Firenze-gowniin. Tämä puku sopisi upeasti tyylikkäisiin syys- tai talvihäihin, mutta myös lämpimämpien vuodenaikojen boho-henkisiin hääjuhliin.

IMG_8673

IMG_8674

Siirryimme vielä lopulta off shoulder -mallisella pääntiellä ja istuvalla helmalla varustettuun Sienna-gowniin. Pidin kovasti puvun pääntiestä, mutta mekko itsessään oli sen verran laskeutuva makuuni että päätimme hyvin pian lisätä pukuun upean ja koristeellisen Alexa-hameen.

Tästä kombosta tuli minulle sovituskerran ehdoton ykkössuosikki. Se oli niin mieluinen, että harkitsin ensin jättäväni nämä kuvat varmuuden vuoksi kokonaan julkaisematta, mikäli päädynkin tähän tai hyvin vastaavaan kombinaatioon. Koska vain yksi puku tulee lopulta valituksi, päädyin kuitenkin intuitioni perusteella raskain sydämin hylkäämään tämän upean vaihtoehdon. Toivottavasti tämä upea kombo löytää tiensä jonkin toisen kanssani samankaltaisen maun jakavan morsiamen ykkösvalinnaksi! ❤

IMG_8535

IMG_8541

IMG_8571

IMG_8558

IMG_8591

IMG_8603

IMG_8686

Kaiken kaikkiaan suosittelen ehdottomasti eleganttia hääpukua hakevan morsiamen kääntymistä Katri Niskasen puoleen! Showroomilla on todella monipuolinen valikoima pukuja sovitettavaksi, mutta sen lisäksi tarjolla on runsaasti erilaisia kankaita ja vaihtoehtoisia ylä- ja alaosan yhdistelmiä.

Katri Niskasen Bridal kokoelmaan voit tutustua tarkemmin heidän nettisivuiltaan, mistä löydät myös tarkemmat ohjeet ajanvaraukseen omaa sovitusta varten.

 

Vierailu morsiuspukuliike Josefiinaan

Kuten edellisessä postauksessa lupailin, minulla on useampi postaus jonossa tälle kesälle. Vietimme taannoin kaasoviikonloppua molempien kaasojeni kanssa – ei varmaan parempaa hetkeä lähteä tositarkoituksella hääpukuja sovittamaan!

Siskoni saapui meille kesäkuun alun viikonlopun viettoon perjantaina, päivää ennen toista kaasoani. Halusin ottaa yhteisestä ajasta viikonlopulta kaiken irti, joten varasin meille kahdestaan täsmäreissun Lahdessa sijaitsevaan morsiuspukuliike Josefiinaan. Näin meille jäi lauantaille riittävästi aikaa tutustua tarkemmin Helsingin tarjontaan kahden kaason voimin, sillä matka-aika Lahteen olisi vaikuttanut päivän kulkuun merkittävästi.

IMG_8425

IMG_8432

Olin kuullut Josefiinasta paljon hyvää tutuiltani useissa eri yhteyksissä – ansaitusti. Palvelukokemuksena sovitus oli aivan omaa luokkaansa varaustilanteesta lähtien. Soittaessani sovitusaikaa liikkeen upea yrittäjä ehdotti tiukan aikatauluni takia itse, että hän voisi olla liikkeessä normaalia aukioloaikaa pidempään meidän takiamme. Matkalla sovitukseen moottoritiellä sattui onnettomuus ja tie suljettiin hetkeksi, minkä takia myöhästyimme hieman sovitusta ajasta, mutta kun soitin ja kerroin tilanteesta vastaanotto oli edelleen aurinkoinen ja lämmin.

Sama tunnelma jatkui, kun viimein saavuimme paikalle ilta-auringossa kylpevään liikkeeseen. Olimme vieläpä liikkeessä koko sovituksen ajan kaasoni kanssa paikalla ainoina asiakkaina, mikä oli ihanaa. Koko upea myymälä vain meidän käytössämme! Saimme totisesti keskittyä rauhassa sovitushetkeen.

IMG_8365
Angelina Faccenda Couture
IMG_8387
Badgley Mischka

Heti sovituksen alkuun minulta kysyttiin häiden paikkaa ja aikaa. Sen jälkeen meitä palvellut paikassa yrittäjänä toimiva myyjä vilkaisia minua päästä varpaisiin ja totesi, että hän tietää mistä puvuista meidän täytyy ehdottomasti aloittaa.

Arvostin todella paljon sovituksen aikana sitä, että hän osasi valita valtaisasta valikoimasta sopivan erilaisia mutta minulle sopivia pukuja, kuitenkin pitäen jämäkästi kiinni tietystä punaisesta langasta kertomani perusteella. Hän uskalsi sanoa suoraan oman mielipiteensä, mikä oli minusta ihanaa. Olen hyvin asiakeskeinen ihminen ja huomaan arvostavani avointa sekä määrätietoista kommunikointia palvelutilanteessa.

IMG_8410
Pronovias

IMG_8440

Palvelun lisäksi valikoima Josefiinassa oli todella upea. Heidän valikoimastaan löytyvät muun muassa kovasti ihailemani Pronoviaksen malliston puvut, mutta valtavasti muitakin ihania merkkejä. Minun on pakko antaa erityismaininta Justin Alexanderin ja Badgley Mischkan luomuksille, joita saa Suomessa vain Josefiinan valikoimasta. Miten upeita, elegantteja ja hienostuneita pukuja.

Kerroinkin ylempänä, että ensimmäiset Josefiinassa sovittamani puvut olivat myyjän mielestä selkeästi niitä, joista minun tuli aloittaa. Kuinka oikeassa hän olikaan – kaksi ensimmäisenä sovittamaani pukua kiilasivat kirkkaasti kärkeen ohi kaikkien muiden sen hetkisten suosikkieni! Uskomatonta. Kahdesta suosikistani toinen on vieläpä jäänyt aivan erityisen vahvasti kummittelemaan (hyvällä tavalla) mieleeni. Tänne suuntaan uusintakierrokselle näillä näkymin elokuussa ja luulenpa palaavani yhden hääpuvun kuitti lompakossani takaisin. ❤

White Dress – Pronovias 2020 ja muita uusia sovituksia

Nyt on tiedossa melkoinen kuvapläjäys. Sen oikean hääpuvun metsästys sai nimittäin yllättäen jatkoa jo tänä viikonloppuna. Bongasin Stockmannin 7. kerroksessa sijaitsevan White Dressin Instagram-tilillä postauksen, jossa kerrottiin että kovasti ihastelemani espanjalaisen Pronovias-merkin vuoden 2020 malliston pukuja oli mahdollista sovittaa heillä juuri nyt vain parin päivän ajan.

Ensin harmittelin, että en saisi ketään sovitukseen mukaani enkä haluaisi mennä sovittamaan pukuja yksin. Sitten kuitenkin muistin, että nuorin siskoni oli tulossa omien menojensa takia meille kylään juuri sopivasti. Hän totesi minulle heti suorilta lähtevänsä mieluusti mukaan seuraksi ja makutuomariksi. Onneksi siskolla pysyy myös kamera hienosti kädessä, koska sain White Dressin henkilökunnalta luvan näyttää muutamia sovittamiani pukuja täällä bloginkin puolella.

img_8295-1

img_8299-1

Olin selvästi varannut sovitusaikaa äärimmäisen innostuksen tilassa, sillä saavuttuamme paikan päälle juuri oikealla kellonlyömällä paljastui, että olin mennyt vahingossa varaamaan sovitusajan vasta seuraavalle päivälle! Onneksi meillä oli tuuria matkassa ja toisella paikalla olevalla myyjällä sattui olemaan vapaata juuri siihen aikaan. Sain heidän hyvin ystävällisellä joustollaan siirrettyä seuraavan päivän sovitusaikani siihen hetkeen.

Aloitimme pukujen valinnan uuden malliston mallikappaleista ja tällä kertaa valinta oli rajatun valikoiman ja yhdestä sovituskerrasta kertyneen kokemuksen ansiosta helpompaa – valitsin sovituskoppiin noin kymmenen upean puvun joukosta suunnilleen puolet eli ne, jotka miellyttivät erityisesti omaa silmääni. Lisäksi olin jo ennalta bongannut liikkeestä yhden puvun, jota ehdottomasti halusin sovittaa, joten myös se lähti kanssamme sovitushuoneeseen.

img_8303-1

Tälläkään kertaa emme jutelleet tulossa olevista juhlista, mihin osasin myös varautua nyt paremmin. Keskityinkin enemmän kuvamaan, mistä pidin kussakin valitsemassani puvussa. Myöhemmin minua auttanut myyjä toi minulle sen perustella vielä pari myymälässä valmiiksi ollutta mallia sekä yhden villin kortin uudesta mallistosta sovitettavaksi.

Pääsimme kassojen takana sijaitsevasta liukuovesta sovitustilaan, jonka myyjä osasi kertoa uudemmaksi osaksi liikettä. Sovitushuone oli upea ja meillä oli siskoni kanssa suorastaan ruhtinaallisesti tilaa ihastella ja kuvata sovittamiani pukuja rauhassa.

img_8293-1

img_8291

Aloitin sovituksen uudesta mallistosta valitsemistani puvuista, jotka kieltämättä olivat henkeäsalpaavan kauniita. Olen tutustunut Pronoviaksen valikoimaan perusteellisesti jo kihlauksemme aikoihin ja ihastuin silloin palavasti merkin tyyliin ja viimeisteltyihin yksityiskohtiin.

Mallien päällä kuvattuna toki kaikki puvut näyttävät upeilta, joten todellisuus sovituskopissa voi olla joskus hyvinkin toisenlainen. En kuitenkaan pettynyt yhteenkään sovittamaani pukuun, vaikka tiesinkin aika nopeasti etenkin jos kyseessä ei ollut juuri minulle tarkoitettu mekko.

img_8110-1

img_8108-1

img_8117

Tämä ensimmäinen kuvissa näkyvä puku oli upea! Herkkä ja romanttinen, muttei liian perinteinenkään. Olen itsekin leikitellyt pitkään ajatuksella ilmavahelmaisesta a-linjaisesta puvusta. Itse asiassa ennen yhdenkään puvun sovitusta kuvittelin juuri tämän olevan minun mallini. Tämän kauniin mekon malli on Hyperion.

img_8122-1

img_8125-1

img_8130-1

Seuraavaksi jatkoimme Eos-nimisellä puvulla, josta pidin kyllä todella paljon. Ajattelin pitkään jonkin hassun periaatteen takia, että merenneitoleikkaus ei olisi minun mallini. Täytyy kuitenkin myöntää, että kuten kuvan mekon v-aukko, myös merenneitomalli on selvästi universaalin imarteleva. Tässä siis jälleen kerran yksi upeista uuden malliston tulokkaista.

img_8156-1

img_8159-1

Tämä puku oli varsinainen showstopper livenä! Koko mekko oli suorastaan henkeäsalpaavan upea ja näyttävä. Tässä oli kimallusta ja säihkettä sitä kaipaavalle. Itse saatan kallistua aavistuksen hillitympään suuntaan lopullisessa pukuvalinnassani, vaikka ihailinkin tätä kovaan ääneen sovituksen aikana. Tätä Galatea-nimistä mallia kannatti silti sovittaa siksi, että se avasi silmäni uusille yksityiskohtien mahdollisuuksille. Sovituksen jälkeen minua auttanut myyjä itse asiassa toikin minulle sovitettavaksi yhden vaihtoehdon, josta en tässä vaiheessa jaa kuvia. Sen verran vahva ehdokas se oli.

img_8276-1

img_8288-1

Sovituksen loppupuolella myyjä kysyi, josko haluaisin vielä kokeilla jotain. Pyysin häntä tuomaan minulle yhden villin kortin ja tämä veistoksellinen Aquila oli hänen valintansa. Tässä puvussa oli upean pelkistetty etupuoli, josta minulla ei tässä valitettavasti ole kuvaa. Takana taas avoin selkä oli oikein kaunis, joskin koin että tämä ei ollut ihan minun mallini. Minulla on lihaksikkaat hartiat ja yläselkä sekä kapeahko lantio, joten suoraan takaa päin kuvattuna mekko ei tuonut minun vartaloni parhaita puolia esiin.

Kaikki nämä tässä näkyneet puvut ovat tosiaan Pronoviaksen uudesta mallistosta ja moni malli saapuu White Dressille vasta syksymmällä, jos silloinkaan. Kaikki Pronoviaksen puvut ovat kuitenkin tilattavissa heidän kauttaan.

Kuten tähän saakka lukeneet saattoivatkin rivien välistä päätellä, ihan kaikista sovittamistani puvuista en tässä vaiheessa julkaise kuvia. Tai mitään muutakaan. 😀 Tältä sovituskerralta nimittäin mieleeni jäi kummittelemaan pari kolme niin upeaa vaihtoehtoa, että haluan ehdottomasti palata kokeilemaan niitä uudestaan. Nyt voin ainakin sanoa, että näitä ehdokkaita ei ole helppoa päihittää.

Kaivan kenties itselleni tässä hieman kuoppaa, sillä olen varannut vielä ainakin pariin paikkaan sovitusajat parin viikon päähän. Ihanat kaasoni nimittäin saivat aikataulunsa järjestettyä niin, että pääsemme viettämään yhteistä hääsuunnitteluviikonloppua kuun vaihteessa. Tarkoitus on kiertää silloin vielä parit liikkeet läpi ja tietenkin nauttia hääkuplasta sekä toistemme seurasta.

En ole tässä vaiheessa kovinkaan huolissani uusien mekkojen sovittamisesta, sillä uskon kyllä pystyväni lopulta valitsemaan suosikkini, vaikka tarjolla olisi parikin upeaa vaihtoehtoa. Itseni tuntien, haluan aina ensin saada täydellisen selvyyden olemassa olevista vaihtoehdoista ennen päätöksen tekemistä ja tämä pätee selvästi myös hääpuvun valintaan. Vaikeassakin tilanteessa minulla on kuitenkin ainakin syksyyn asti tarvittaessa aikaa sulatella asiaa, joten kyllä sydän sen sitten sanoo.

Ensimmäinen hääpukusovitus Morsiusateljee Katariinassa

Hääpuvun metsästys on virallisesti alkanut! Vierailin äitienpäivän viikonloppuna Oulun reissullani Morsiusateljee Katariinassa, joka sijaitsee aivan kaupungin keskustassa Rotuaarin pallon kupeessa. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, jolloin pääsin ihan toden teolla sovittamaan hääpukuja (ellei äitini puvun sovittamista viime jouluna lasketa :D) ja minulle aivan erityinen, sillä sain jakaa kokemuksen lähimmän perheeni naisten sekä kaasojeni kesken.

Saavuimme siis varsin kookkaan kuuden hengen seurueemme kera Katariinaan perjantaina iltapäivästä. Meidät otettiin paikan päällä iloisesti vastaan ja onneksemme jokaiselle seurueemme jäsenelle järjestyi jopa oma istumapaikka, mikä ei ollut takuuvarmaa vielä sovitusaikaa tiedustellessani.

img_8075

img_8073

Muun porukan istuttua paikoilleen meitä auttanut myyjä kehotti minua tutustumaan tarjolla oleviin hääpukuihin ja valitsemaan ensimmäiset puvut, joita haluaisin sovittaa. Silloin minut valtasi pieni kammo liikkeessä vallitsevasta runsauden pulasta – olin päättänyt olla avoin ja sovittaa kaikenlaisia mekkoja, mikä käytännössä tarkoitti sovituspäätösten tekemistä Katariinan koko valtaisasta valikoimasta.

Liikkeen tilasta valtaosa oli pyhitetty hääpuvuille ja toinen toistaan upeampia pukuja oli varmaan kymmenen rekillisen verran. Tässä kohtaa kerroin myyjälle tarvitsevani hieman apua alkuun pääsemiseksi, sillä minulla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, mistä haluaisin aloittaa.

img_8069

img_7929

img_7960

Hääpukuohjelmia katsoneena jotenkin odotin, että olisimme myyjän aloitteesta puhuneet hieman meistä sekä tulevien häidemme tyylistä. Toisaalta samaan aikaan ymmärrän täysin, että asiakkaan toive tyylikkäästä puvusta voi käytännössä tarkoittaa lähes mitä tahansa liikkeen hääpukua, joten myös myyjän on tärkeää saada jonkinlainen käsitys morsiamen tyylistä ja mausta ennen sopivien vaihtoehtojen löytämistä tarjottavaksi.

Pienen alkutakeltelun jälkeen onnistuin lopulta valitsemaan pari lupaavaa pukua. Tässä kohtaa täytyykin kiittää meitä auttanutta myyjää, sillä hän selvästi aktivoitui ehdottamaan minulle uusia pukuja sovitettavaksi sen jälkeen, kun olimme päässeet tositoimiin parin ensimmäisen yksin tekemäni valinnan kanssa. Myös kaasot pääsivät ehdottamaan minulle mielestään sopivia pukuja sovitettavaksi.

Jo ensimmäisten pukujen sovittamisen jälkeen pystyimme kaikki toteamaan, miten erilaisia ja edukseen puvut olivat päälle puettuna verrattuna siihen, miltä ne näyttivät rekillä. Tämän oivalluksen tekeminen helpotti omaa suhtautumistani sovituksen aikana, sillä tein aluksi ehkä turhankin tiukkaa karsintaa sovitukseen saakka valitsemistani puvuista sovituksen alkupuolella.

img_7940

Ennätin sovittamaan 1,5 tunnin sovituksen aikana varmaan yli 10 pukua. Määrä kuulostaa paljolta alkuun, mutta koska halusin kokeilla tällä ensimmäisellä kerralla keskenään täysin erilaisia pukuja, koin määrän ihan sopivaksi. Yksi tai kaksi oikein vahvaa ja mieluisaa mekkovaihtoehtoa jäi kovasti mieleeni sovituksesta, mutta ihan sitä lopullista hääpukua en usko vielä löytäneeni.

Katariinassa myyjä osasi neuvoa minua olemaan sovittamatta liian monia pukuja jatkossa, mikä on varmasti hyvä neuvo. Katsotaan miten tässä käy. Onneksi tiedän nyt paremmin millaisia pukuja haluan vielä kokeilla ja mitkä skippaan suosiolla, joten seuraavissa sovituksissa pukujen määrä tulee varmasti olemaan hieman hillitympi. Toisaalta, aivan taatusti kokeilen pukuja niin kauan, että tiedän löytäneeni sen oikean minulle. Tunnen itseni ja jaksan edelleen uskoa siihen, että tiedän kyllä kun minulle oikea puvun tulee kohdalleni.

img_7959

img_8059-2

Olin kysellyt jo etukäteen lupaa kuvata sovituksen kulkua blogiin, mutta sovimme yhdessä ennen sovituksen alkamista liikkeen edustajan kanssa, että heidän toiveestaan en kuvaa tai julkaise kokonaisia kuvia puvuista päälläni. Luonnollisesti kunnioitan tässä Katariinan toivetta. Onneksi voin kuitenkin käyttää tämän postauksen kuvituksena kuvia heidän kauniista liiketilastaan, puvuista rekeillä sekä kuvia yksittäisistä yksityiskohdista. Sovituskuvia on kyllä varmasti muualta vielä tiedossa (tietenkin vain sellaisten pukujen osalta, jotka ovat ihania mutta eivät juuri minun pukuni), sillä olen jo buukannut vierailun pariin seuraavaan paikkaan ja saanut myöskin osasta luvan kuvata sovituksen aikana materiaalia blogiin.

Lämmin kiitos Katariinan väelle ystävällisestä palvelusta ja aktiivisesta otteesta sovituksen edetessä! Minulla on nyt paljon (tai ainakin vähän) selkeämpi visio tulevan hääpukuni suhteen ja delleen pari suosikkimekkoani liikkeestä ovat vertailukohtana muille puvuille seuraavissa sovituksissa, joten käynti oli todella hyödyllinen. Oli myös aivan ihanaa jakaa sovituskokemus niin monen rakkaan lähipiirini naisen kanssa. ❤

Made in Haven

Todella kovasti odottamani häätapahtuma Made in Haven järjestettiin eilen Hotel Havenissa. Pieni ja intiimi tapahtuma on suunnattu erityisesti häitä vuosille 2020 ja 2021 suunnitteleville pareille, joihin myös me tietenkin lukeudumme. Ilmoittauduimme Peetun kanssa tapahtumaan heti, kun kuulin siitä tammikuun häämessuilla.

Täytyy myöntää, että myös tyylillisesti ja puitteiltaan Made in Haven vetosi meihin – Haven kuuluukin samaan Kämp Collection Hotels -ketjuun kuin häidemme juhlapaikkaa pitävä Hotel Kämp. Haven on upea hotelli ja loi mielestäni juuri oikealla tavalla arvokkaat puitteet tälle tyylikkäälle tapahtumalle.

Ympäristön lisäksi myös tapahtuman palvelutarjoajien joukko edusti kyllä hyvin meidän tyyliä ja makua. Vaikka yrityksiä ei ollut lukumäärällisesti kovinkaan paljoa, hääsuunnittelun eri alueet olivat mielestäni mukavasti edustettuna. Löytyi pukeutumista, koruja, hääsuunnittelua ja kattauksia – vain muutamia mainitakseni.

img_7699

img_7705

img_7696

Tilaisuus alkoi tosiaan kello 15, jolloin saavuimme itsekin paikalle. Saimme heti saavuttuamme lasillisen kuohuvaa käteen, mikä oli tietenkin lauantain häähuumaan varsin tervetullut yllätys. Kiertelimme tapahtuman palveluntarjoajien pisteillä ja onnistuimmepa löytämään ihanan Mon Rêve d’Amour -blogin Sarahin sulhasineenkin kävijöiden joukosta. Lopputapahtuma sujui iloisissa merkeissä heidän kanssaan.

Erityisesti odotimme ennalta Peetun kanssa tarkempaa tutustumista Helsinkin Limon, Turon ja Katri Niskasen tarjontaan, sillä hääauto ja molempien puvut ovat meille vielä täysin avoimia kysymyksiä. Helsinki Limon palvelut ovat meille entuudestaan tuttuja, joten olimme heitä jo hieman harkinneetkin meidän palveluntarjoajaksi. Nyt kuulimme, että heidän palveluidensa varaaminen onnistuu myös hääpaikkamme kautta, mikä on ihan mahtavaa.

img_7774

img_7776

img_7779

img_7738

img_7753

Myös upea Häät-media, jonka blogiyhteisöön tämäkin blogi kuuluu, oli tietenkin myös paikalla. ❤ Häät-median pisteellä sai äänestää kauneinta kansityyliä ja palkintona oli suorastaan hulppea lahjakortti kasvohoitoon.

Ensimmäisenä varsinaisena ohjelmanumerona oli kumppanien esittely ja upeaakin upeampi salonkinäytös. Näytöksen mallit olivat aivan upeita Katri Niskasen ja Turon puvuissaan. Kerta kaikkiaan häämuotinäytös minun makuuni, kun puitteetkin olivat niin mahtavat. Siis katsokaa nyt miten mahtava kokonaisuus!

img_7715

img_7728

img_7744

img_7749

img_7756

img_7759

img_7763

img_7768

Näytöksen jälkeen pääsimme paikan päälle katetun hääbuffetin sekä kakkupöydän ääreen. Ei ollut tämän tapahtuman herkuissakaan valittamista, päinvastoin. Tarjoilut pelasivat mielestäni suorastaan upeasti läpi koko tapahtuman.

Tapahtuma loppui viideltä erilaisten palkintojen arvontaan osallistuneiden kesken. Onni ei suosinut meitä tässä arvonnassa, mutta pidän vielä peukut pystyssä parin muun tapahtumassa olleen arvonnan suhteen, hehe. 😀

img_7789

img_7782

Loppukaneettina voisin todeta, että Haven osoitti eilen tämän tapahtuman myötä mielestäni myös potentiaalinsa häiden juhlapaikkana. Puitteet ovat todella tyylikkäät, keittiön ruoka suussa sulavaa ja henkilökunta äärimmäisen osaavaa sekä ammattitaitoista. Mekin itse asiassa pyysimme Havenista tarjousta omiin häihimme, mutta kallistuimme lopulta Peilisaliin käytännön syistä – Havenin ravintola koostuu useammasta pienestä huoneesta, minkä johdosta häävieraat istuvat heillä eri huoneissa. Toki huoneita läpileikkaa pitkä ja avoin käytävä, mutta täysin suoraan näköyhteyttä hääpariin ja estradille puheita ynnä muuta ohjelmaa ajatellen on esimerkiksi mahdoton järjestää kaikille vieraille. Jos tämä ei ole este tai suunnittelet pienempiä häitä, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Havenin palvelutarjontaan ja upeisiin puitteisiin.

Lämmin kiitos koko Made in Haven -tapahtuman järjestäjille, palveluntarjoajille sekä tietenkin hyvälle seuralle eilisestä! Tästä on hyvä jatkaa valmistautumista uuteen viikkoon häähaaveiden keskellä.