Timanttiloistoa Kämpissä à la Kulmala

Työ- sekä vapaa-ajan kiireet ovat pitäneet minut harmikseni hetken aikaa poissa blogista, mutta viimein löysin sopivan hetken jakaa hieman tunnelmia reilun viikon takaa. Kävin nimittäin silloin meidän häiden pelipaikoilla tilaisuudessa, joka lukeutuu selkeästi yhteen tyylikkäimmistä vierailemistani häätapahtumista.

Kämpissä järjestettiin tosiaan Kultaseppä Kulmalan The Ring of the Year -niminen sormustapahtuma, josta sain vinkkiä Häät-blogiyhteisön kautta. Kun häidemme tapahtumapaikassa (joskin eri tilassa) oli tiedossa upeaa timanttiloistoa ja oma vihkisormukseni on vielä hankkimatta, halusin ehdottomasti pyörähtää tilaisuudessa tutustumassa Kulmalan tarjontaan.

img_7827

img_7869

img_7822

img_7831

img_7834

img_7837

Kämpin J.L. Runeberg -sali tarjosikin upeat puitteet tilaisuudelle. Maittavien tarjoilujen ja sormusten tutkailuun kultasepän avustuksella tarkoitettujen rauhallisten pöytien lisäksi tilaa koristivat taulut, joissa esiteltiin Kulmalan vuosien varrella suunnittelemia ja tekemiä uniikkeja sormuksia.

Moni sormus oli myös ihan paikan päällä kaikessa loistossaan – osa niistä oli kuulema lainattu asiakkailta tapahtumaa varten! Sormusten ja timanttien ohella tapahtumassa oli esillä on myös Stepan Sarpanevan S.U.F. kellomalleja aiheesta kiinnostuneille. Harmittelin itsekseni, että olisi varmaan pitänyt ottaa myös Peetu mukaan tapahtumaan ihailemaan niin kelloja kuin sormuksiakin kanssani.

img_7828

img_7832

img_7839

Hetken ihasteltuani pääsin itsekin sovittamaan erilaisia vihkisormusvaihtoehtoja erään Kulmalan kultasepän avustuksella. Mallasimme hänen opastuksellaan erilaisia vaihtoehtoja ja samalla tiedustelin, millaisiin tilausaikoihin sormusta heillä teetättäessä kannattaisi varautua.

Tilausajat vaihtelevat monestakin syystä, mutta etenkin täysin uniikkia sormusta suunnitellessa aikaa prosessiin menee luonnollisesti hieman pidempään. Vähintään puoli vuotta ennen häitä kuulema riittää hyvin, vaikka keväällä sormusten teettäjiä olisikin kesähäiden lähestyessä useampikin liikkeellä. Hinta riippuu tietenkin täysin kivi- ja materiaalivalinnoista, mutta asiantunteja kultaseppä osaa kyllä auttaa sopivan kokonaisuuden suunnittelussa.

img_7845

img_7855

img_7863

Lämmin kiitos tyylikkäästä tapahtumasta ja loistavasta palvelusta Kulmalalle! Tapahtumakokemuksen perusteella voin kyllä lämpimästi suositella heidän uniikkeihin sormuksiinsa ja palveluihinsa tutustumista. Yrityksellä on liiketila Helsingin Kapteeninkadulla.

Jos suunnittelet tilaustyönä tehtävää sormusta, kannattaa ennen sisään marssimista kuitenkin sopia tapaaminen ennakkoon, jotta pääset suoraan mutta rauhassa itse asiaan perille saavuttuasi. Lisätietoa yrityksestä, sen tuotteista ja kultasepistä saat Kulmalan omilta verkkosivuilta.

Mainokset

Kihlasormus

On tullut aika esitellä minulle nopeasti maailman rakkaimmaksi esineeksi noussut koru, nimittäin kihlasormukseni. Sain viimein otettua sormuksesta pari kuvaa, sillä onhan niillä näin kauniista esineestä kirjoittaessa merkittävä rooli.

Kuten kerroin aiemmin meidän kosintatarinassa, mies hoiti kosinnan mallikkaasti Rivieralla ilman sormuksia. Oli oikeastaan todella ihanaa ja kutkuttavaa viettää ensimmäiset päivät kihlaparina ilman näkyviä symboleita. Olimmehan jo silloin lupautuneet toisillemme ja meille riitti alkuun, että tiesimme sen itse. Myös yhteinen päivä kaupungilla eri kultaseppien liikkeissä oli päivä, joka jää varmasti ikuisesti mieleeni.

Sanoisin, että tunnen oman makuni hyvin. Olin jo pidempään tiennyt myös, millainen sormus miellyttää juuri minua. Eri paikoissa käydessämme olin toki avoin vaihtoehdoille ja sovittelin toki muitakin omaa nykyistä sormustani vastaavia malleja, mutta kyllä tämä sormus oli se, mitä olimme etsimässä. Ja sen me myös löysimme.

IMG_6926

Sormukseni on kotimaisen Sandbergin Toivomuslähde-sarjasta. Tarkempi tuotenimi tälle mallille on V-770w. Valkokultainen ja halokoristeinen sormus on varustettu isommalla cushion-hiontaisella keskitimantilla ja pienemmillä reunus- sekä ympärystimanteilla.

Sandbergiin luotimme etenkin heihin liittyvän laatumielikuvan ja hyvän maineen puolesta. Myös kotimaisuus oli etenkin sulhaselleni tärkeää. Kaikilla liikkeillä, joissa kävimme, oli vain kaunista sanottavaa Sandbergin ammattitaidostaan aina timanttien valinnasta laadukkaaseen työhön sormuksissa. Myös tämän sormuksen keskikivi on taidolla valittu. Kiven väriaste on H (wesselton), puhtaus vvs2 ja hionta erinomainen. Meillä kävi kyllä tuuri, että juuri tämä kyseinen kappale oli heti saatavilla.

IMG_6920

Vatsanpohjassani oli perhosia tämän sormuksen ensisovituksesta lähtien. Eikä kyyneliltäkään vältytty, kun viimeisellä sovituskierroksella tämä koristi nimetöntäni ja teimme ostopäätöksen. Jopa ihana, meitä päivän mittaan auttanut Mikonkullan myyjä herkistyi puolestamme.

Mitä minun vihkisormukseeni tulee, siitä meillä on aika selkeät sävelet. Toivomuslähde-sarjan sormuksiin löytyy kauniita yhteensopivia allianssisormuksia, jotka ovat kaikki minun kirjoissani vahvoja ehdokkaita. Haluan kuitenkin olla varma valinnasta ja tulenkin tekemään sovituskierroksia myös muiden vaihtoehtojen kanssa, kunhan häät lähenevät.

IMG_6935

Joka tapauksessa uskoisin että päädyn kauniiseen ja yksinkertaiseen alliansiin näin näyttävän kihlasormuksen rinnalle. Voisin avata vihkisormuspohdintaani myöhemmin lisää. Samoin kenties myös sitä, kuinka päädyimme valitsemaan sormukset tässä järjestyksessä, eli miksi perinteisesti vihkisormuksena pidetystä timanttisormuksesta tuli meidän tapauksessa minun kihlasormukseni.

Mies valitsi itselleen samasta liikkeestä Tillanderin valkokultaisen kapeamman sormuksen, joka istuu hänelle kuin nakutettu. Kenties sekin sormus tulee joskus näkymään täällä blogin puolella.

Olen aivan rakastunut sormukseeni ja huomaan ihalevani sitä jatkuvasti. Minusta on myös ihanaa, miten jokainen minut tunteva on todennut sormuksen näyttävän juuri minulta. Siltä se myös tuntuu, eikä vain minulta vaan meiltä. ♥

IMG_6940