Inspiraatiota Love me do -messuilta

Suomen suurin häätapahtuma Love me do järjestettiin eilen 6.10. Helsingin Kaapelitehtaalla. Minulle kyseessä olivat ensimmäiset häämessut koskaan, minkä takia odotinkin tapahtumaa kuin kuuta nousevaa.

Osallistuin tapahtuman yhteydessä hääblogimiittiin, josta kirjoittelen vielä oman postauksen erikseen. Sen verran kuitenkin täytyy sitä odotellessa todeta, että oli kertakaikkisen ihanaa tavata muita hääbloggaajia ihan livenä ja viettää päivää yhdessä tulevia häitä fiilistellen. Kiitos siis seurasta kaikille mukana olleille kanssabloggaajille! Suuri kiitos kuuluu myös Love me do crew:lle ja meitä emännöineelle Never. Say ”never”. -blogin Susannalle, joiden ansiota koko upea tilaisuus oli.

Blogimiitin ohessa pääsimme kiertämään messuilla ja fiilistelemään erilaisten palveluntarjoajien messupisteitä sekä hääpukunäytöksiä. Poimin tähän postaukseen omasta mielestäni messujen parhaita paloja ja inspiraatiota kuvien muodossa.

LoveMeDo

Aloitimme kierroksen Fujifilmin pisteeltä. Polaroid-vieraskirjat ovat nostaneet viime vuosina häissä suosiotaan kovasti. Olin itse viime kesänä vieraana kaksia häitä tanssimassa ja kummassakin oli mahdollisuus jättää oma kuva ikään kuin vieraskirjamerkintänä hääparille talteen.

Polaroid-kuvien idea on minusta ihana, mutta pelkäisin itse kovasti kuvien haalistumista tai säilyvyyttä. En tiedä kuinka todellinen tuo huoli oikeasti sitten onkaan. Jonkinlaisen photobooth- tai kuvauspistetoteutuksen kuitenkin haluaisin meidänkin häihin, ehkä jopa ihan vain digitaalisella kameralla kuvattuna. Tämä vaatii hieman mietintää juhlien lähestyessä, koska jos meille tulee vain yksi valokuvaaja, en haluaisi sitoa häntä kuvauspisteelle liian pitkäksi aikaa.

LoveMeDo-2

LoveMeDo-3

LoveMeDo-25

LoveMeDo-15

Messuilla nähtiin tietenkin toinen toistaan upeampia hääkakkuja. Tuo yllä olevan kuvan mukainen kerroskakku olisi unelmieni täyttymys valkokultaisena.

”Valitettavasti” meidän kakku tulee Kämpissä talon kakkulistalta. En siis usko, että pääsemme juurikaan vaikuttamaan kakun ulkonäköön, vaikka makuvaihtoehtoja meillä onkin useita. Tämä on kuitenkin vain pieni harmitus, sillä ainakin nyt juhlapaikalle tarjolla olevat kakut vaikuttavat suussa sulavan herkullisilta joka ikinen.

LoveMeDo-17

LoveMeDo-19

LoveMeDo-20

Bongasin useammalta pisteeltä ihania ideoita syötäviksi vieraslahjoiksi. Jotain vastaavaa voisin hyvinkin kuvitella myös meille. Peetun bestmanin häissä vieraslahja oli aivan upea valkoiseen helmiäisenhohtoiseen pahvirasiaan pakattu valkoinen macaron-leivos, joka oli ihanaa nauttia kuohuvan kera ruoan jälkeen. Kakku kun leikattiin niissä juhlissa vasta reilusti myöhemmin.

Näiden syötävien pienten herkkujen ohella tarjolla oli vieraslahjaksi myös olutta tai kahvipaketteja kustomoiduilla etiketeillä. Ideana omat ”häätuotteet” ovat hauskoja, mutta jotenkin en ainakaan vielä keksi kuinka vastaava idea sopisi meidän juhlien tyyliin.

LoveMeDo-8

LoveMeDo-9

Sisustusfoorumeilla suosittu ja rakastettu macrame-trendi näkyi myös Love me do:ssa. Täytyy myöntää että valkoisissa narusolmuissa on jotain lämpimän romanttista.

Tämäkin on kuitenkin trendi, jonka jätän muiden toteutettavaksi ja minun ihailtavakseni. Jotenkin en vain pysty näkemään näitä romanttisia ja maanläheisiä solmukoristeita Peilisalissa. Joku boheemimpi morsian saa näiden koristeiden avulla kuitenkin varmasti aivan upean tunnelman luotua synkkäänkin tilaan.

LoveMeDo-6

LoveMeDo-5

LoveMeDo-7

LoveMeDo-10

Painotuotteissa inspiraatiota riitti yllin kyllin. Jo näistä suosikkieni kuvista huomaa, että olen heikkona tuollaiseen minimalistiseen tyyliin, jossa yksinkertainen päätteellinen fontti on yhditetty kalligrafiaa henkivään kirjamiseen. Samaa tyyliä käytin meidän kihlajaiskutsussamme, jonka tein itse.

Uskon, että tätä tyyliä tullaan näkemään myös meidän hääkutsuissa ja häiden muissa painotuotteissa. Saattaa kuitenkin olla, että upeista palveluntarjoajista huolimatta ainakin yritämme tehdä painotuotteiden suunnittelu- ja taittourakan omin voimin. Minun lisäkseni Peetun yhdellä bestmanilla on nimittäin hommaan tarvittavat perustaidot hallussa.

LoveMeDo-12

LoveMeDo-13

LoveMeDo-14

Ah, rakastan kauniita kattauksia! Messuilla järjestettiin myös mallikattauskilpailu, johon näytteilleasettajat saivat osallistua. Yllä olevat kattaukset olivat omia suosikkejani, joskin jälkimmäisintä en kuitenkaan itse valitsisi perinteisiin häihin tumman kontrastin myötä. Upea sekin silti on.

Kaksi ylempää kattausta ovatkin aika samankaltaisia keskenään. Valkoiset pöytäliinat ja yksinkertaiset kattaukset näyttävillä kukka- tai viherkoristeilla nyt vain sattuvat vetoamaan minuun. Ja samaa tyyliä nähdään varmasti myös meidän häissä.

LoveMeDo-27

LoveMeDo-28

LoveMeDo-29

Love me do:ssa järjestettiin Vuoden hääpukusuunnittelija 2018 -kilpailun finaalinäytös, johon myös osallistuimme. Kilpailun voitti itseoikeutetusti Heidi Tuisku, jonka upeita pukuja näkyy viimeisimmässä näytöskuvassa. Kahteen ylempään kuvaan päätyneet puvut kuuluivat muihin suosikkeihini näytöksestä, joka jakoi omasta mielestäni finalistisuunnittelijat pitkälti kahteen kastiin – valmiisiin ammattilaisiin ja taitaviin visionääreihin, joilla on kuitenkin vielä työtä mallistojensa kaupallistamisen kanssa.

Muut näytökset menivät minulta hieman ohi, sillä luulimme muutaman muun bloggaajan kanssa ettemme ehtisi katsoa kansainvälistä hääpukunäytöstä blogimiitin aikataulusta johtuen. Lopulta olisimme sittenkin ehtineet näytökseen, mutta vahinko oli jo tapahtunut. En kuitenkaan ole kovin harmissani, sillä ehdin koluta vielä häämessuja ennen kuin joudun toden teolla tekemään päätöksiä oman pukuni suhteen.

LoveMeDo-11

Love me do:n selkeä vetonaula oli Suomen suurin hääkakku-tasting, jossa oli toinen toistaan upeampia hääkakkuja maisteltavaksi. Pitkien jonojen ja rajallisen aikataulun takia skippasin maistelun itse.

Lisäksi, ihana järjestäjäporukka oli hoitanut meille oman kakun maisteltavaksi blogiloungeen, joten mekin saimme suut makeaksi päivän loppupuolella.

LoveMeDo-4

Tuo upea vesimeloniteos löytyi yhden juhlapaikkanäytteilleasettajan pisteeltä. Hedelmäkaiverrukset muistuttavat minua yleensä eteläisten lomakohteiden all inclusive -hotellien buffet-illallispöydistä, mutta näin upeaa kaiverrusta en ole koskaan nähnyt. Rennomman henkisiin häihin tästä saa varmasti upeaa inspiraatiota tarjoilupöytään.

Sellaista inspiraatiota tarjosi Love me do tälle syksylle! Lämmin kiitos minun puolestani, että pääsin mukaan tähän hurmaavaan tapahtumaan. Sain paljon ideoita sulateltavaksi, sekä osittain myös vahvistusta omille mieltymyksilleni ja mielipiteilleni. Seuraavan kerran tapahtuma järjestetään samassa paikassa ensi vuoden puolella kaksipäiväisenä, 19.-20. tammikuuta 2019. Sanomattakin selvää, että tapahtuma on jo merkattuna kalenteriini!

Kirjoittelen vielä blogimiitistä erikseen omassa postauksessaan, ettei tämä venähdä liian pitkäksi. Elättelen vielä toiveita että onnistuisin saamaan käsiini kuvan meidän miittiin osallistuneesta porukasta. Siitä puolesta päiväämme seuraa kuitenkin joka tapauksessa lisää myöhemmin.

Advertisement

7 vastausta artikkeliin “Inspiraatiota Love me do -messuilta

  1. Tosi hienosti pidät pään kylmänä, kun valitset juttuja omiin häihinne. On niin paljon kaikkea ihanaa, että linja helposti lipsuu…

    Tykkää

    1. Kiva kun kommentoit! Meillä on ainakin vielä aika selkeä visio omista häistä, sekä molemmilla varsin vakiintunut maku tyylin suhteen, joten toistaiseksi tuntuu helpolta tunnistaa mikä sopii meille ja päinvastoin. Tässä on kuitenkin lähes 2 vuotta vielä aikaa mielen muuttua, joten valinnanvaikeus iskee varmasti ennemmin tai myöhemmin kun eri vaihtoehdoista saa lisää tietoa. 😄 Ja todella paljon on myös vielä täysin avoinna, yhtenä esimerkkinä väriteema. Siitä onkin tulossa ihan oma juttunsa myös tänne blogiin lähiaikoina.

      Tykkää

  2. Kämpiin saa tuoda myös oman kakun! Tarjoilusta ottavat 5e, en tiedä mitä tuo käytännössä tarkoittaa, ehkä 5e/pala jos leikkaavat ja tarjoilevat pöytiin.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s